Kolmannes auton omistajista haaveilee uudesta autosta

Peräti 33 prosenttia suomalaisista auton omistajista haaveilee uuden auton ostosta.

Eniten autoista unelmoivat nuoret miehet ja keskituloiset auton omistajat. Suomalaiset ovat kuitenkin varovaisia toiveidensa toteuttamisessa. Yksi syy varovaisuuteen voi olla rahoitusvaihtoehtojen heikko hyödyntäminen, kertoo Danske Bankin Autobarometri.

Talouden pitkään jatkunut alamäki on vaikuttanut tuntuvasti automarkkinoihin. Uusien rekisteröityjen autojen määrä on tipahtanut kolmanneksen 2003-2004 huippuvuosista, ja trendi on edelleen laskeva.

Turvallisuushakuisuus ja varovaisuus näkyvät myös autohankintojen rahoituksessa. Jopa 44 prosenttia suomalaisista auton omistajista sanoo maksaneensa nykyisen autonsa tai sen välirahan käteisellä.

Tulevien autokauppojen osalta 36 prosenttia arvioisi käyttävänsä käteistä tai tilillä olevaa rahaa ja vielä sen päälle peräti 22 prosenttia säästäisi, kunnes hankintahinta olisi kokonaan koossa.

Lainaa tai rahoitusta ollaan tutkimuksen mukaan aiempaa haluttomampia ottamaan seuraavan auton hankintaa varten. Osamaksun (22 %) ja pankkilainan (19 %) osuudet rahoituksessa ovat vuoden sisällä laskeneet.

Vaisusti käyvä autokauppa näkyy suomalaisen autokannan iässä. Suomessa ajetaan selvästi EU:n keskitasoa vanhemmilla autoilla. EU-maista ainoastaan Viron autokanta on suomalaista iäkkäämpi.

Uudempi autokanta tarkoittaisi ekologisempaa ajamista, ja tarve taloudellisempaan ja ympäristöystävällisempään autoon nouseekin Autobarometrissa melko korkealle hankintapäätökseen vaikuttavia tekijöitä listattaessa.

– Auton omistajat nostavat taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden tärkeimmiksi syiksi autokaupoille lähtemiseen auton iän ja kunnon jälkeen. Barometrin mukaan neljännes auton omistajista olisi jopa todennäköisesti tai melko todennäköisesti valmis vaihtamaan sähkö-, hybridi-, tai kaasuautoon, jos edullinen rahoitus järjestyisi, sanoo johtaja Altti Kuuri Danske Financesta.

Taloustutkimus Oy selvitti syyskuussa Danske Bankin tytäryhtiön Danske Financen toimeksiannosta 1051 suomalaisen auton omistajan autoiluun liittyviä unelmia ja vaikuttavia tekijöitä.

Mainos