Puheenjohtajakilpaan on asettunut ehdolle kaksi henkilöä – Daniel Lahti ja Nina Sillantaka.
Daniel Lahti ilmoitti viime keväänä pyrkivänsä seuraavaksi puheenjohtajaksi. Lahti, 25, on vaasalainen kokoomusvaikuttaja, kaupunginvaltuutettu ja toimii tällä hetkellä muun muassa Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana.
Nina Sillantaka ilmoittautui puheenjohtajaehdokkaaksi syksyllä. Sillantaka on toiminut Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsenenä kuluneena vuonna. Tämän lisäksi hän on Helsingin Kokoomuksen varapuheenjohtaja, ja tätä ennen hän on muun muassa toiminut Kansallisten Ylioppilaiden (KansY) puheenjohtajana vuonna 2012. Sillantaka työskentelee tällä hetkellä kansanedustaja Kimmo Sasin (kok.) avustajana.
Kokouksessa käsitellään myös työvoima- ja Eurooppa-poliittiset linjapaperit, joiden avulla hahmotellaan Tuhatkunta ry:n kantoja sekä työelämän että Euroopan kehittämiseksi.
Kokoomusopiskelijat uudistavat tavoiteohjelmansa ensi vuonna. Sitä varten kokouksessa käydään lähetekeskustelu. Tarkoituksena on selvittää erilaisia poliittisia linjauksia tulevaisuutta varten.
Tuhatkunnassa on kuluneen vuoden aikana käyty keskustelua siitä, pitäisikö järjestön toiminnan suuntautua enemmän yleiseen politiikkaan vai entistä enemmän opiskelijapolitiikkaan.