Esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa kokoomuksen valtuustoryhmät uudistuivat melkoisesti, kun molemmissa kaupungeissa läpi pääsi jopa viisi nuorta ehdokasta.
– Näissä vaaleissa nähtiin nuorten kokoomuslaisten esiinmarssi, kun lukuisat nuoret tulivat valituksi valtuustoihin komeilla äänimäärillä. Odotan, että tulemme näkemään ison joukon nuoria kuntapolitiikan kovilla paikoilla, kuten kaupunginhallituksissa ja lautakuntien johdossa, Helsingissä valtuustoon valittu Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov sanoo.
Kokoomus asetti kaikista puolueista eniten alle 20-vuotiaita ehdokkaita. Panostus tähän ikäryhmään kannatti, sillä moni heistä meni läpi.
– Alle kaksikymppiset kokoomuslaiset tekivät loistavia tuloksia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Porvoossa 18-vuotias Nea Hjelt oli Kokoomuksen listan selkeä ykkönen, Sazonov kehuu.
– Kuntapolitiikka on pitkään ollut lähinnä iäkkäämmän sukupolven käsissä. Nuorten näkökulma on jäänyt puuttumaan esimerkiksi koulutukseen, ympäristöasioihin ja liikenneratkaisuihin liittyvissä kysymyksissä. Näiden vaalien jälkeen nuorten ääni kuuluu valtuustoissa entistä vahvempana, Sazonov toteaa.
Kokoomusnuorten liittojohto menestyi vaaleissa hyvin. Puheenjohtaja Sazonov, 24, valittiin Helsingin valtuuston nuorimmaksi jäseneksi. Espoolainen liittohallituksen jäsen Henrik Vuornos, 23, oli Suomen eniten ääniä kerännyt alle 25-vuotias kokoomuslainen 1165 äänellään. Useat muut liittohallituksen jäsenet tulivat valituiksi kotikuntiensa valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi.