Kokoomusnaisten Sofia Vikman: Koulutusvientiä tyttöjen turvaksi

Kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman tahtoo suomalaisen koulutusosaamisen vahvistamaan tyttöjen koulutusta nykyistä tiiviimpänä osana Suomen kehitysyhteistyötä.

– Kestävän kehityksen ja tuloksellisuuden näkökulmasta Suomen kehitysyhteistyön painopisteen on oltava kasvavassa määrin koulutuksessa ja suomalaisen koulutusosaamisen viennissä kehittyviin maihin. Se vahvistaa tyttöjen ja naisten asemaa sekä koulutusta, mikä on Suomen kehityspolitiikan tavoite, Sofia Vikman toteaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa Suomi voi tukea kehitysmaiden opetustoimen vahvistumista hyödyntämällä suomalaisen koulutusjärjestelmän menestystekijöitä, kuten opettajankoulutusta ja koulutusjärjestelmän laatua.

– Koulutuksen avulla vahvistetaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa sekä naisten mahdollisuuksia päättää itse omasta elämästään ja ottaa osaa yhteiskunnan päätöksentekoon. Koulutusviennin ja suomalaisen osaamisen avulla voimme kestävästi torjua köyhyyttä ja edistää tasa-arvoa, sanoo Vikman.

Vikman muistuttaa, että tyttöjen ja naisten koulutuksen on pitkään tiedetty olevan avain köyhyyden torjumisessa, hyvinvoinnin lisäämisessä ja väestönkasvun hillitsemisessä. Siitä huolimatta lähes kaksi kolmasosaa maailman lukutaidottomista on naisia. Liian monesti tyttöjen aloitettukin koulutie päättyy lapsiavioliittoon tai seksuaaliseen väkivaltaan.

Tänään keskiviikkona vietetään YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää.

Mainos