Kokoomusedustajien mukaan liikenteen päästövähennystalkoissa askel oikeaan suuntaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Markku Eestilä (kok.) kiittelevät parlamentaarista yhteisymmärrystä päätöksessä liikenteen päästövähennyksistä.

Kansanedustajien mukaan yhdessä sovittu kokonaisuus on tasapainoinen, ja päästövähennystoimet kohdistuvat alueellisesti oikeudenmukaisesti.

– Olen tyytyväinen, että parlamentaarinen työ ei jäänyt vain pienimmän yhteisen nimittäjän hakemiseksi. Nyt tehty ratkaisu on laaja-alainen ja ottaa huomioon niin alueelliset erot kuin työssäkäynnin kannattavuuden. Tämä ratkaisu osoittaa laajaa sitoutumista yhteisesti sovittuun päästövähennystyöhön liikenteessä, sanoo Jukka Kopra.

Kansanedustajat nostavat kokonaisuudesta esiin erityisesti työmatkaliikenteen edistämisen eri liikennevälineillä. Heidän mukaansa kokoomuksen tavoitteena oli, että työmatkaliikkumista ei rasiteta lisää, vaan vähäpäästöiseen liikkumiseen siirtymistä pyritään ennemmin kannustamaan porkkanan avulla.

– Suurin osa suomalaisten automatkoista ajetaan taajamissa ja kaupungeissa, ja ne ovat lyhyitä alle viiden kilometrin mittaisia matkoja. Jos näistä autoilijoista saadaan osa edes siirtymään kävelyn, pyöräilyn tai mopojen kyytiin, se olisi suuri voitto, sanoo Kopra.

– Bussiliikenteen sähköistäminen ja raideliikenteen houkuttelevuuden lisääminen ovat keskeisessä roolissa osana päästövähennystoimia. Pienillä toimilla kaupunkien joukkoliikenteen sähköistämiseen voidaan vähentää merkittävästi ilmastopäästöjä sekä kaupunkien ilmansaasteita. Alueellisen tasapainon kannalta tärkeää lisätä myös raideliikenteen osto- tai velvoiteliikennettä osana ihmisten liikkumistottumusten muutosta, toteaa Markku Eestilä.

Kansanedustajien mukaan sähköautomurroksen edistäminen on tärkeä osa tulevaisuuden liikennettä.

– Parlamentaarinen ryhmä esittää neljän miljoonan euron vuosittaista tukea sähköautojen latausinfran rakentamiseen. Tämän tuen tarkoituksena on edistää alueellisesti mahdollisimman kattavan latausverkon syntymistä, jotta kenenkään siirtyminen sähköautoon ei jäisi latausmahdollisuuksista kiinni. Tuki on järjestettävä taiten, jotta latausinfra rakentuu luonnollisten ihmisten kulkureittien varteen, sanovat edustajat.

Mainos