– Vetoamme valtiovarainvaliokuntaan, että se ottaisi huomioon sivistysvaliokunnan lausunnossaan esittämän 10 miljoonan euron lisäyksen etsivään nuorisotyöhön, vetoavat kansanedustajat Sanna Lauslahti, Sari Multala ja Saara-Sofia Siren.
Eduskunnan sivistysvaliokunta on yksimielisesti esittänyt kehys- ja budjettilausunnossaan valtiovarainvaliokunnalle, että se päättäisi lisätä ensi vuoden talousarvioon 10 miljoonaa euroa etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan määrärahoihin.
– Nuorta ei saa pallotella luukulta toiselle. Apu tulee löytyä yhdeltä luukulta, jonne on koottu nuorelle tarvittavia palveluita. Lisäksi apua tarvitsevalla nuorella tulee olla yksi luotettu henkilö, vaativat edustajat.
Edustajien mukaan etsivä nuorisotyö on todettu tehokkaaksi tavaksi tukea heikoimmassa asemassa olevia nuoriamme. Vuosittain jopa 20 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta on kyetty auttamaan eteenpäin etsivän nuorisotyön avulla.
– Jokainen nuoremme tarvitsee riittävää tukea saadakseen mahdollisuuksia elämässä etenemiseen, edustajat linjaavat.