Kokoomusedustajat: Osa-asunnon normi olisi säästänyt väärästä paikasta

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti tänään, että yleiseen asumistukeen kaavailtua osa-asunnon normia ei vastoin aiempaa hallituksen esitystä aiota ottaa käyttöön.

Esitys vedetään valiokunnasta pois. Kokoomuksen kansaedustajat Sari Sarkomaa, Sari Multala, Outi Mäkelä ja Sanna Lauslahti ovat tyytyväisiä, että esitys peruuntui.

– Osa-asunnon normi olisi toteutuessaan kohdistunut erityisesti opiskelijoihin, jotka asuvat usein keskimääräistä pienemmissä asunnoissa ja yhteisesti vuokratuissa kimppakämpissä. Opiskelijoiden lompakolla on käyty tällä hallituskaudella jo aivan tarpeeksi, siksi olen iloinen, että ministeri (Annika) Saarikko päätti vetää esityksen pois, toteaa Lauslahti.

Osa-asunnon normi olisi toteutuessaan heikentänyt niiden ihmisten asumistukea, jotka asuvat alle 20 neliömetrin yksiöissä, tai vuokraavat vain osaa asunnosta. Kokoomusedustajien mielestä on hyvä, että yhdessä päätetyt säästöt haetaan tässä tapauksessa muualta kuin opiskelijoiden asumisesta.

– Opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin elokuun alusta alkaen. Tämä helpotti erityisesti suurissa kaupungeissa asuvien toimeentuloa, kun yleinen asumistuki nosti kuukausittaista tukisummaa ja on ympärivuotinen. Olisi ollut kohtuutonta heikentää erityisesti yhteisasumisen ja pienissä asunnoissa asuvien tukea tässä tilanteessa, Sarkomaa toteaa.

Osa-asunnon normi olisi arvioiden mukaan koskenut noin 12 000 henkilöä, joiden tuki olisi heikentynyt enimmillään 50-100 euroa kuukaudessa. Paine olisi kohdistunut erityisesti suurissa kaupungeissa opiskeleville.

Poimintoja videosisällöistämme

– Ei ole järkeä vaikeuttaa opiskelijoiden asumistilannetta jo ennestään haastavissa suurissa kaupungeissa. Opiskelijalla ei pääsääntöisesti ole varaa valita pienemmän ja suuremman asunnon väliltä. Osa-asunnon normilla tavoiteltujen säästöjen toteutuminen ei ollut varmaa. Pahimmassa tapauksessa uudistus olisi voinut kasvattaa valtion menoja, Multala toteaa.

Outi Mäkelän mielestä osa-asunnon normista luopuminen oli vastuullinen ratkaisu.

– Normi olisi saattanut vähentää yhteisasumisen suosiota ja olisi toteutuessaan saattanut jopa nostaa asumiskustannuksia. Syy tähän on, että opiskelijat olisivat todennäköisesti alkaneet suosimaan kalliimpia asumisen kohteita, hän sanoo.

Mäkelä toteaa, että lausuntokierroksen sekä valiokuntakuulemisten perusteella kävi ilmi, että normi ei olisi toteuttanut sille asetettuja tavoitteita. Säästöt toteutetaan muilla keinoin. Opiskelijat ovat aikaisemmin siirtyneet yleisen asumistuen piiriin syksystä 2017 alkaen.

Hänen mukaansa tulevaisuudessa tiiviimpi kaupunkirakentaminen ja yhteisasumisen muodot ovat keino edistää kaupungistumista.

– Kohtuuhintaisista asunnoista on huutava pula monissa korkeakoulukaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Meidän on huomioitava tulevaisuudessa tiiviimpi asuntorakentaminen. Yhteisasumisen muodoille ei tule asettaa byrokraattisia esteitä, Mäkelä summaa.

Mainos