He toteavat, että perinteiset vahvat yritykset siirtävät tuotantoa lähemmäksi suuria markkinoita, ja kotimaassa uusia yksityisen sektorin työpaikkoja ei synny samaa tahtia. Suomen bruttokansantuotteesta syntyy nyt jo 56 prosenttia julkisella sektorilla.
– Tuotantorakenteen ja koko yhteiskunnan muutos on nyt välttämätön toteuttaa. Jo budjettiriihessä meidän pitää tehdä aktiivisia toimenpiteitä, jotta pystymme luomaan uutta kasvua ja siirtämään yhteiskunnan painopistettä yksityiselle sektorille, toteavat Kauma ja Jaskari.
Ensimmäinen askel heidän mukaansa on houkutella ihmisiä toteuttamaan oma yritysideansa.
– Nyt suomalaisessa yhteiskunnassa yrittäjäksi ryhtyminen merkitsee samantien ajautumista kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle. Sosiaaliturva ja yrittäjätulo on tulevaisuudessa mahdollista yhdistää, toteaa Jaskari.
– Toiseksi tarvitsemme pienille kasvaville yrityksille suunnatun paketin, jotta mahdollisesti menestyksellisen liiketoiminnan kasvattaminen ei tyssää liian raskaisiin kustannuksiin tai byrokratiaan heti yrityksen perustamisen jälkeen, sanoo puolestaan Kauma.
Yritysten suurimpia alkuvaiheen kasvua rajoittavia tekijöitä ovat liiketoiminnan vakiinnuttaminen, ensimmäisen työntekijän palkkaaminen ja rahoituksen saanti.
– Alkuvaiheen ongelmat vähenisivät huomattavasti, jos arvonlisäveron alarajaa nostettaisiin, ensimmäisen työntekijän palkkaamista tuettaisiin ja valtio ja yksityiset kansalaiset kasvattaisivat rooliaan PK-yritysten rahoittajina, Kauma ja Jaskari sanovat
Työllisyyden ja liiketoiminnan kestävyyden kannalta erinomainen tapa lisätä yritysten määrää ja kannustaa liiketoiminnan aloittamiseen olisi arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostaminen nykyisestä 8 500 eurosta 50 000 euroon.
Ensimmäisen työntekijän palkkaamista voitaisiin helpottaa myöntämällä helpotus työnantajan sosiaalivakuutusmaksuista.
Yritysten rahoituksen tulee olla markkinaehtoista, mutta valtio voisi Kauman ja Jaskarin mielestä olla mukana pienentämässä lainamarginaaleja takaamalla markkinoilta saatuja lainoja.
– Tämän lisäksi yritysten rahoitusasemaa ja kasvukykyä parantaisivat oman pääoman ehtoisen rahoituksen lisääntyminen yrityksissä. USA:ssa hyvän liikeidean kanssarahoittajiksi pyydetään ensin ystäviä ja sukulaisia, Suomessa mennään pankkiin ja turvaudutaan lainarahoitukseen. Ihmisiä voisi houkutella Suomen uuden kasvun moottoreiksi toteuttamalla esimerkiksi pienimpien osinkojen verovapaus, toteaa Jaskari.