Kokoomusedustajat haluavat osallistumistulon kokeiluun

Eduskunnan varapuhemies Arto Satonen ja eduskuntaryhmän sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava kansanedustaja Sari Sarkomaa tervehtivät ilolla professori Heikki Hiilamon työryhmän ehdotusta työmarkkinatuen muuttamista osallistumistuloksi.

Arto Satosen ja Sari Sarkomaan mukaan kaikilla ihmisillä on oltava oikeus ja mahdollisuus antaa oma panoksensa yhteiskunnan hyväksi.

Työ- ja elinkeinoministeriölle luovutetun osallistavan sosiaaliturvan mallia pohtineen selvityksen jälkeen hallituksella on kokoomuksen eduskuntaryhmän kannustinloukkutyöryhmää vetävän Satosen mukaan mahdollisuus tehdä jo kevään puolivälitarkastelussa päätös osallistumistulokokeilusta.

– Osallistumistulo on ennen kaikkea syrjäytymisen ehkäisemistä ja heikoimmista välittämistä. Kun sosiaaliturvaamme muutetaan aktiivisuuden mahdollistavaksi ja siihen kannustavaksi, mahdollisimman monet pääsevät mukaan osallistavien aktiivitoimien piiriin, toteaa Satonen.

Sarkomaan mukaan on inhimillisesti ja koko yhteiskunnallisen kestävyyden näkökulmasta kestämätöntä, että nykymuotoisella työmarkkinatuella olevia työkykyisiä ja -haluisia ihmisiä jää yhteiskunnan ulkopuolelle.

– Nykyiseen työmarkkinatukeen on jo sisäänrakennettuna vastikkeellisuuden ajatus, kun työttömältä odotetaan toimia työllistymisen eteen. Kun läheskään kaikki halukkaat eivät ole löytäneet sopivaa työtä, eivät he käytännössä ole päässeet riittävässä määrin osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, sanoo Sarkomaa.

Kansanedustajat muistuttavat, että osallistuminen vähentää syrjäytymistä ja köyhyyttä sekä näköalattomuutta. Lisäksi pidemmällä tähtäimellä myös sosiaalimenoissa voidaan säästää, kun ihmisten osallisuus vahvistuu ja toiminta vapaaehtoistyössä toimii parhaimmillaan väylänä takaisin työelämään.

Satosen ja Sarkomaan mukaan työllisyyttä osaltaan edistävää osallistumistuloa olisi vietävä jo keväällä eteenpäin yhdessä muiden kannustavuutta ja työllisyyttä edistävien toimien kanssa.

Satosen ja Sarkomaan mukaan esitetty malli antaa hyvät lähtökohdat kokeilla uudenmuotoista vastikkeellista ja osallistavaa sosiaaliturvaa.

– Yksityiskohdat tarvitsevat vielä selvittelyä, mutta edustajat ehdottavat, että tehdyn työn pohjalta hallitus voisi tehdä puolivälitarkastelun yhteydessä päätöksen kokeilun käynnistämisestä, he toteavat.

Mainos