Kokoomusedustaja: Vappusatasella saatettiin voittaa vaalit kerran

Sanni Grahn-Laasosen mukaan Suomi tarvitsee kestävän ja oikeudenmukaisen eläkejärjestelmän.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pitää SDP:n kansanedustajien ehdotusta nostaa työeläkkeiden tasoa kajoamalla eläkerahastojen tuottoihin merkkinä vaalien lähestymisestä ja eläkepopulismin heräämisestä.

– Ehdotuksista puuttuu kaikki vastuullisuus. Ei ole kuin muutama viikko siitä, kun Eläketurvakeskus varoitti, ettei eläkejärjestelmän rahoitus ole pitkällä aikavälillä kestävällä pohjalla. Nyt SDP:n kansanedustajat johtohenkilöitä myöten näyttävät sulkevan ongelmilta silmänsä ja kalastelevan eläkepopulismilla, Grahn-Laasonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

En tosin usko tällaisen enää vappusatasen jälkeen uppoavan, hän jatkaa.

– Vappusatasella saatettiin voittaa vaalit kerran, mutta kun satasta ei ole kuulunut eikä näkynyt, toista kertaa ihmiset eivät mene lankaan, Grahn-Laasonen lisää.

Kansanedustaja toivoo, että SDP selventäisi, miksi puolueen varapuheenjohtajat Niina Malm ja Matias Mäkynen allekirjoittivat Kimmo Kiljusen kyseenalaisen ja jopa vääriä faktoja sisältävän kirjallisen kysymyksen.

– En haluaisi uskoa, että SDP on lopullisesti livennyt faktoista eläkepopulismiin, mutta tällaiset ulostulot herättävät kysymyksiä. On tultu kauas niistä ajoista, kun SDP kantoi ylisukupolvista vastuuta eläkkeistä tai laajemmin julkisesta taloudesta, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen mielestään on välttämättömänä, että eläkejärjestelmää kehittäessä vahvistetaan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ja eläkkeiden rahoituksen kestävyyttä. Keinovalikoimaksi Grahn-Laasonen nimeää muun muassa työllisyysasteen nostamisen, työperäisen maahanmuuton lisäämisen ja työurien pidentämisen.

Mainos