Työttömyysvakuutusmaksuihin esitetään tuntuvaa alentamista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kokoomusedustaja: Olen samaa mieltä työmarkkinajärjestöjen kanssa

Pia Kauman mukaan työttömyysvakuutusmaksujen alentaminen on käytettävä palkansaajien hyväksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työllisyysrahasto esitti elokuussa työttömyysvakuutusmaksuihin tuntuvaa alentamista, koska maksujen tuotto on hyvän työllisyystilanteen takia kasvanut. Rahaston menot lisäksi pienenevät, jos hallituksen suunnittelema leikkaus ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen ja aikuiskoulutuksen lakkauttaminen toteutuvat.

Maksujen alentamisen myötä palkansaajalle näisi nykyistä enemmän käteen palkasta.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK ovat vaatineet yhdessä, että työttömyysvakuutusmaksujen alentaminen ei saa johtaa veronkorotuksiin tai sosiaaliturvan rahoitusvastuiden muuttamiseen julkisen talouden tasapainoittamiseksi.

– Työttömyysvakuutusmaksuilla kuuluu rahoittaa vain tiettyjä etuuksia, pääasiassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Muiden julkisten menojen kattamiseen niiden tuottoa ei pidä käyttää, järjestöt kirjoittivat hallitukselle osoitetussa avoimessa kirjeessä.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma jakaa työmarkkinajärjestöjen näkemyksen.

– Olen samaa mieltä kuin työmarkkinajärjestöt, että työttömyysvakuutusmaksujen alentamista ei saa käyttää valtion budjetin paikkaamiseen. Sen sijaan maksujen alennus on käytettävä palkansaajien ja yritysten hyväksi, hän kirjoittaa X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)