”Kokoomus pystyy parhaiten ratkaisemaan arjen ongelmia”

Simon Elon mukaan kokoomuksella on mahdollisuus olla Suomen suurin puolue.
Elon mukaan ratkaisu olisi muodostaa kaikissa politiikan asiakysymyksissä muista erottuva ja uskottava kokoomuslainen linja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Espoon valtuutettu ja kokoomusvaikuttaja, entinen sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo pohtii blogissaan tuoreen Ylen kannatusmittauksen merkitystä.

Hän kuvailee tulosta heikoksi. Useat viime vaaleissa kokoomusta äänestäneet eivät Elon mukaan nyt tiedä, mitä puoluetta äänestäisivät tulevissa eduskuntavaaleissa.

– Meidän kokoomuslaisten on vakuutettava suomalaiset siitä, että kokoomus on oikeistopuolue, joka pystyy parhaiten ratkaisemaan arjen ongelmia kuten elinkustannusten nousua ja työttömyyttä, Elo kirjoittaa.

Hänen mukaansa kokoomus voi olla Suomen suurin puolue, jos se pystyy yhdistämään niin keskustaoikeustolaisesti ajattelevat liberaalit ja konservatiivit.

– Näitä kahta arvoiltaan joiltakin osin erilaista ryhmää yhdistää halu edistää isänmaallisuutta, yksilönvapautta ja -vastuuta, kansainvälisyyttä, liberaalia demokratiaa, läntistä liittoutumista, fiskaalikonservatismia ja vapaata markkinataloutta.

Elon mukaan ratkaisu olisi muodostaa kaikissa politiikan asiakysymyksissä muista erottuva ja uskottava kokoomuslainen linja.

– Tolkun oikeistolaista hirvittää äärioikeistolaisten mustavalkoinen ja ihmiskuvaltaan kielteinen maailmankuva, mutta myös punavihreiden maailmansyleily ja ylisääntely, jossa laskun maksavat keskituloiset palkansaajat ja yrittäjät.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain vaalitulos näyttää, että ”tolkun oikeistolaisen” on pidettävä kiinni rakentavan oikeistolaisesta linjasta.

– Politiikka on pitkän matkan juoksua ja kansa kyllästyy lopulta helppoheikkeihin.

Mainos