Kokoomus palauttaisi poliittisen nettimainonnan

Meta ja Google kielsivät viime vuoden lopulla yhteiskunnallisiin teemoihin liittyvän maksetun mainonnan EU:ssa.
Digijätit ovat rajoittaneet kansalaisjärjestöjen mainontaa. Meta hyllytti UN Women Suomen mainoksen, joka kohdistui naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Digijätit ovat rajoittaneet kansalaisjärjestöjen mainontaa. Meta hyllytti UN Women Suomen mainoksen, joka kohdistui naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Varsinais-Suomen kokoomus on tehnyt puolueensa Jyväskylän puoluekokoukselle 5.-7. kesäkuuta 2026 aloitteen ”Arkijärkeä poliittiseen mainontaan – säännöt palautettava kevyemmiksi”.

Kokoomuksen puoluehallitus esittää puoluekokoukselle aloitteen hyväksymistä.

Aloitteen tekijöiden mukaan poliittista mainontaa koskevaa sääntelyä on kiristetty tavalla, joka on johtanut päinvastaiseen lopputulokseen kuin mitä alun perin tavoiteltiin. Sääntely on ollut niin monimutkaista ja tulkinnanvaraista, että keskeiset digitaaliset alustat – Meta ja Google – ovat vetäytyneet poliittisesta ja yhteiskunnallisesta mainonnasta kokonaan.

– Käytännössä tämä on kaventanut merkittävästi laillisen ja avoimen poliittisen mainonnan mahdollisuuksia digitaalisessa ympäristössä. Kehitys heikentää erityisesti ensikertalaisehdokkaiden mahdollisuuksia tavoittaa yleisöjä tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti. Samalla se ei poista disinformaatiota tai epäasiallista vaikuttamista, vaan rajoittaa nimenomaan avointa ja tunnistettavaa poliittista viestintää, aloitteessa todetaan.

– Demokratian kannalta on ongelmallista, jos sääntely johtaa siihen, että poliittinen keskustelu siirtyy vähemmän läpinäkyviin kanaviin tai jää kokonaan näkymättömäksi. Poliittista mainontaa koskevan sääntelyn tulee olla selkeää, oikeasuhtaista ja tarkoituksenmukaista. Avoimuus ja reilu peli on turvattava, mutta ilman tarpeetonta byrokratiaa ja sellaisia vaatimuksia, jotka käytännössä estävät poliittisen mainonnan harjoittamisen keskeisissä viestintäkanavissa.

Kokoomuksen puoluehallitus sanoo lausunnossaan aloitetta tärkeäksi ja sen aihetta demokratian toimivuuden kannalta keskeiseksi.

– Poliittinen mainonta on avoimen yhteiskunnan peruspilari: se mahdollistaa vaihtoehtojen vertailun, tukee kansalaisten tiedonsaantia ja on erityisesti vaalien yhteydessä keskeinen poliittisen kilpailun väline. On tärkeää, että arvioimme huolellisesti sitä, miten sääntely-ympäristön muutokset vaikuttavat poliittisen viestinnän mahdollisuuksiin. EU:n poliittista mainontaa koskeva sääntely on johtanut osin hankalaan tilanteeseen, puoluehallitus toteaa.

– Sääntelyn monimutkaisuus ja tulkinnanvaraisuus ovat saaneet keskeisiä digitaalisia alustoja vetäytymään poliittisesta ja yhteiskunnallisesta mainonnasta EU-alueella kokonaan. Tämä ei ole poistanut disinformaatiota tai epäasiallista vaikuttamista, vaan se on rajoittanut nimenomaan avointa ja tunnistettavaa poliittista viestintää.

Kokoomuksen puoluehallituksen mielestä tavoitteena tulee olla tarpeettoman sääntelyn poistaminen, sääntelystä yrityksille ja organisaatioille aiheutuvan hallinnollisen taakan keventäminen ja digitaalisten alustojen toiminnan houkuttelu Eurooppaan niiden pois ajamisen sijaan.

Virolaisen mainoksen taustalla nousee uutiskuvista tuttuja savupatsaita. Sipulilla on kaksoismerkitys.
Mainos