Verkkouutiset

Kokoomus ja PS: Oppivelvollisuusiän nosto ei ole ratkaisu

Kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä hallituksen kaavailema oppivelvollisuusiän nosto ei ole oikea ratkaisu.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten sivistysvaliokunnan jäsenet penäävät hallitusta ryhtymään aitoihin ja tutkitusti vaikuttaviin toimenpiteisiin nuorten syrjäytymisen ja koulupudokkuuden ennaltaehkäisemiseksi.

– Hallituspuolueet ovat sitoutuneet oppivelvollisuuden pidentämiseen 18 ikävuoteen sekä maksuttoman toisen asteen toteuttamiseen. Koulutuksen lisäresurssit heitetään hukkaan, jos ongelmiin ei puututa ajoissa, edustajat muistuttavat.

Joka vuosi jopa 6000 nuorta päättää peruskoulun ilman riittäviä kirjallisia ja matemaattisia valmiuksia. Tuhannet nuoret ovat joka vuosi vaarassa jäädä yhteiskunnasta syrjään. Taustalla on usein myös muita ongelmia. Monet oppilaat kärsivät esimerkiksi keskittymishäiriöistä ja erilaisista oppimisvaikeuksista.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen edustajat ovat johdonmukaisesti vastustaneet ajatusta oppivelvollisuusiän pidentämistä. Heidän mukaansa kyseinen toimenpide ei korjaa niitä ongelmia, joita sillä pyritään korjaamaan.

– Jos peruskoulussa ongelmia katsotaan läpi sormien, ongelmat kasautuvat toiselle asteelle, erityisesti ammattikouluun. Tarvitsemme sen sijaan oikea-aikaista tukea sekä panostuksia varhaisiin vuosiin ja peruskouluun. Oppivelvollisuusiän pidentäminen on mekaaninen toimenpide, jolla ei itsessään varmisteta sitä, että opiskelijat saavuttavat koulutuksen aikana riittävän osaamisen myöhempää koulutuspolkua sekä työelämää varten.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten mukaan tarvitaan panostuksia nuorten hyvinvointiin, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, oppilas- ja opiskelijahuoltoon sekä erityiseen tukeen.

– Koulutukseen on tulossa pysyviä määrärahalisäyksiä noin 200 miljoonalla eurolla. Niistä yli puolet kohdistetaan oppivelvollisuusiän pidentämiseen sekä maksuttomaan toiseen asteeseen. Asiantuntijanäkemysten mukaan oppivelvollisuusiän pidentäminen ei ole vaikuttava tapa puuttua lasten ja nuorten syrjäytymiseen ja koulupudokkuuteen. Siihen varatut resurssit ovat myös niin pienet, että uhkana on koulutuksen laadun heikkeneminen. Sen sijaan, että panostettaisiin opetukseen ja oppimisen tukeen, maksetaan koulukirjat myös varakkaiden lapsille.

Edustajien mukaan toisen asteen koulutuksen laadun varmistaminen edellyttää lisäresursseja nykyisiin toimintoihin.

– Sen sijaan hallitus panostaa 107 miljoonaa uusiin velvoitteisiin korjaamatta vanhoja rahoitusvajeita. Se on todella vastuutonta toimintaa, edustajat toteavat.

Uusimmat
MAINOS