[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”heikkinen-marttinen-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]– Kokoomukselle tämä on minusta mahdollisuus lopettaa se ideologisen torkkunapin painaminen, tuumaa Janne Heikkinen ja hörppää kahvia.
Ikkunasta näkyy Eduskuntatalo. Istumme kahvilla Mannerheimintien toisella puolen 1800-luvun Hakasalmen huvila -miljöössä.
Heikkistä vastapäätä istuu Matias Marttinen. Molemmat ovat vastavalittuja, uusia kansanedustajia. 28-vuotiaita. Istuvat jopa vierekkäin täysistuntosalin takarivissä. Heikkinen valittiin eduskuntaan Oulun, Marttinen Satakunnan vaalipiiristä.
Haastattelua edeltävänä päivänä on selvinnyt, että SDP:n Antti Rinne ottaa hallitusneuvotteluihin kokoomuksen sijaan keskustan. ”Uuden punamullan” takuupuolueiksi ovat lähdössä myös vasemmistoliitto, vihreät ja RKP.
Keskustan asettamat tiukat reunaehdot hallitusneuvotteluihin – liittyen talouden kuntoon saattamiseen – ovat tosin herättäneet epäilyjä, onko punamultahallitus sittenkään syntyäkseen. Kokoomuksestakin on väläytetty vaalituloksen mahdollistavia erilaisia porvarikoalitioita, mikäli hallitusneuvottelija Rinne joutuu lyömään hanskat tiskiin.
Nykypäivän mennessä painoon hallitusneuvottelut näyttivät kuitenkin jatkuvan eikä mikään puolue ollut kävelemässä ulos Säätytalolta.
Palataan takaisin kahvila Huvilaan. Marttinen tunnustaa olleensa ensin ”liiankin optimistinen” sinipunan syntyyn. Pian selvisi, miten iso railo ammotti kokoomuksen ja SDP:n välillä talous- ja työllisyyspolitiikassa. Edelleen.
– Puolueen uskottavuuden kannalta tämä oli hyvä ratkaisu. Emme joutuneet myymään periaatteitamme, summaa Marttinen yön yli nukuttuaan.
Entä se torkkunappi? Tällä Heikkinen tarkoittaa, miten pitkä hallitusvastuu on syönyt puolueelta voimia ja antanut mahdollisuuden lykätä aatteellista keskustelua. Kokoomus on ollut hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1987 lukuun ottamatta vuosia 2003–2007, jolloin maassa oli edellisen kerran punamultahallitus. Sitä johti keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen.
Valtionhoitajapuolue. Kamreeri. Asioiden hoitaja. Tämänkaltaisia määreitä kokoomukseen on ollut tapana liittää. Puolueen historiaa pitkään tutkinut Vesa Vares arvioi, että nyky-kokoomus on aatteellisesti varsin liberaali verrattuna menneisyyteen, mutta samalla valtionhoitajapuolueen asema on tehnyt yhtälöstä vähän erikoisen verrattuna monien muiden maiden vastaaviin puolueisiin.
Janne Heikkisen mielestä valtionhoitajapuolueen asema heijastui vaalikentille:
– Olin vähän hämmästynyt, ettei kokoomus vaaleissa ehdottanut yhdenkään yksittäisen veromuodon poistamista, mikä olisi istunut minusta hyvin kokoomuslaiseen arvomaailmaan.
”Poistetaan varainsiirtovero” tai ”poistetaan perintövero”. Tämäntyyppisiä avauksia Heikkinen olisi kaivannut.
Matias Marttinen on työskennellyt valtiovarainministeri Petteri Orpon talouspoliittisena erityisavustajana ja tuntee verotuksen läpikotaisin. Palataan verotuksen yksityiskohtiin myöhemmin, mutta pohditaan vielä tätä ennen hetki kokoomuksen asemoitumista oppositioon.
– En usko, että oppositioon meno suoraan kasvattaisi kokoomuksen kannatusta, vaan tämä vaatii aidosti aatteellista ja kovaa työntekoa. Uskon, että tämä on puolueelle tarpeen ja tilanne olisi tullut eteen joka tapauksessa, Marttinen arvioi.
Ohjelmatyötä on kokoomuksessa toki tähänkin mennessä tehty. Tuorein periaateohjelma on vuodelta 2018. Aatteelliselle työlle on Marttisen mielestä kuitenkin tilausta:
– Erityisavustajana olen nähnyt, että kun puolue on täysverisesti kiinni hallitustyössä ja päivänpolitiikan kysymyksissä, niin ei siinä paljon ehditä pohtimaan minkälainen Suomen pitäisi olla 20 vuoden päästä tai mihin kokoomus on menossa.
Pohjanmaalta kotoisin oleva, näissä vaaleissa pudonnut kansanedustaja Susanna Koski korosti vappuna julkaisemassaan blogissaan, miten kokoomuksen kannatus on ”ennätysalhaalla 50 vuoteen” ja perussuomalaisista on tullut aito vaihtoehto perinteisille porvariäänestäjille.
Ylen haastattelema valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo taas on pohtinut, miksei kokoomus ole meillä kyennyt aikojen saatossa nousemaan porvarillisen kentän ”kiistatta suurimmaksi puolueeksi”.
Kokoomuksen kannatus ei ole suinkaan romahtanut, vaikka totta on, että nykyistä alhaisempi eduskuntavaalikannatus löytyy vuodelta 1966. Kokoomuksen suoritus vaaleissa on ollut jossain määrin tasaisen varmaa, ja hallituspuolueena se on päässyt myös vaikuttamaan merkittävästi Suomen suuntaan.
Kevään eduskuntavaalit antavat samalla myös viitteitä poliittisten mannerlaattojen kenties pysyvämmistäkin liikkeistä koskien puoluekentän pirstaloitumista. Vaalien suurimmaksi puolueeksi nousi SDP – vain 17,7 prosentin kannatuksella.
Alle prosenttiyksikön päähän SDP:stä jäivät niin vaalien kakkonen perussuomalaiset kuin kolmanneksi tullut kokoomuskin. Asetelmat olisivat voineet kiepsahtaa toisin, hitusen onnea matkassa ja kokoomus neuvottelisikin pääministeripuolueena paraikaa Säätytalolla.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1558435575754{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”heikkinen-marttinen-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Stabiilit enemmistöhallitukset. Niiden muodostaminen käy jatkossa entistä hankalammaksi. Suomalainen yhtenäiskulttuuri on hajoamassa. Monimuotoisuus kasvaa. Sosiaalinen media on muuttanut ja kärjistänyt poliittista keskustelukulttuuria radikaalisti. Asiakysymysten pragmaattisen ratkaisemisen tilalle on tullut niin sanottu identiteettipolitiikka.
Näitä Janne Heikkinen puntaroi huhtikuun lopulla julkaistussa blogissaan ”Kokoomuksen tulee profiloitua ahkerien ihmisten puolueeksi”.
”Kärjistynyt identiteettipoliittinen keskustelu siitä, miten maahanmuuttoon, seksuaalivähemmistöihin, rasismiin, yksityisautoiluun tai lihansyöntiin tulisi suhtautua, ruokkivat tunneperäistä keskustelua, jossa suurimman äänen ovat saaneet sen eri ääripäät”, kirjoitti Heikkinen. Vastakkainasettelusta hyötyvät perussuomalaiset ja vihervasemmisto. Viholliskuvat ruokkivat toinen toisiaan. Tämä kaikki heijastui menneisiin eduskuntavaaleihin.
Marttinen yhtyy Heikkisen ajatuksiin. Kokoomus jäi tässä eräänlaiseksi ”väliinputoajaksi”:
– Vaalien puheenaiheet hyödyttivät voimakkaasti näitä kahta poliittista liikettä (perussuomalaiset ja vihreät). Olen kritisoinut toimittajille, miten on mahdollista, että taloudesta, työllisyydestä ja yrittäjyydestä puhuttiin erittäin vähän näissä isoissa vaalitenteissä, hämmästelee Marttinen.
Heikkinen pohtii blogissaan yhteisöjen ”kuplaantumista” – myös maantieteellisesti. Kokoomuksenkin politiikka ja arvot saattavat näyttäytyä sangen erilaisilta urbaanin helsinkiläisen tai pohjanmaalaisen pikkukuntalaisen silmin. Heikkisen keskeinen viesti blogissa on kuitenkin tämä: ”Kokoomuksella ei ole mitään voitettavaa osallistumalla vihervasemmiston ja perussuomalaisten identiteettipoliittiseen hiekkalaatikkoleikkiin”.
Kokoomuksen asemoituminen suhteessa perussuomalaisiin ja vihreisiin on herättänyt viime aikoina puolueen sisällä laajempaakin keskustelua.
”Kokoomuksen on oltava kokoomus, ei perussuomalaiset tai vihreät”, otsikoi Kokoomuksen Nuorten liiton puheenjohtaja Henrik Vuornoskin toukokuussa julkaiseman bloginsa. Vuornoksen mielestä kokoomuksen erottaa ”vasemmistopuolue” vihreistä selkeimmin talouspolitiikka. Kokoomus suhtautuu myös myönteisesti kansainvälisyyteen toisin kuin perussuomalaiset, eikä politiikan tekoa ohjaa pelko vaan toivo paremmasta.
Palataan vielä Janne Heikkisen esiin nostamaan ajankohtaiseen identiteettipolitiikka-ilmiöön. Heikkistä häiritsee tähän liittyen ulkopuolisten pyrkimys määritellä, ”miten asioista saa keskustella ja mihin kehikkoon kutakin ajetaan”:
– Muilla puolueilla tuntuu olevan kova tarve määrittää, minkälainen kokoomus on. Itseäni on harmittanut, ettei kokoomus ole ollut aina rehellisesti kokoomus, vaan on ikään kuin anteeksi pyydelty olemassa oloamme muiden asettamissa rajoissa.
Heikkisen mielestä kokoomuksen pitäisi olla ”selkeästi pro market -puolue, joka lähtee siitä, että suojellaan ihmisiä, ei työpaikkoja”. Yritystuista pitäisi päästä nykyistä paremmin eroon ja monopoleja purkaa. Jos kokoomuksella on selkeä linja, kulmia ei pitäisi lähteä myöskään pyöristelemään ulkopuolelta tulleen paineen johdosta.
– Tähän maailman aikaan sellainen ei sovi. Eivät vihreät ja perussuomalaisetkaan pyöristele omia kulmiaan, Heikkinen huomauttaa.
Esimerkkinä kulmien pyöristämisestä palaamme hoitajamitoituskeskusteluun, jossa kokoomus jäi ensin yksin vastustamaan tiukasti 0,7 hoitajamitoitusta. Sittemmin kannanotot jossain määrin pyöristyivät.
– Minun on vaikea tulkita, mikä tässä lopulta oli se kokoomuksen linja. Minusta valitulla linjalla olisi pitänyt pysyä tiukemmin ja tarjota tässä selkeä vaihtoehto, katsoo Heikkinen.
Sitovaa henkilömitoitusta vastustava kokoomus leimautui kuitenkin nopeasti kylmäksi business-puolueeksi, kun pakkaa sekoittivat Esperi Caren ja Attendon hoivakodeista paljastuneet laiminlyönnit. Vaikka monet asiantuntijat – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos etunenässä – yrittivät avata sitä, minkälaisiin ongelmiin sitovien henkilöstömitoitusten tie voisi johtaa.
Tilanne ei ollut kokoomukselle helppo.
– Puolueena epäonnistuimme tässä täysin ja kannoimme sitä taakkaa oikeastaan koko kevät mukanamme. Minusta täytyy rehellisesti myöntää se, että meidän täytyy pystyä paremmin, selkeämmin ja myös rohkeammin ottamaan kantaa asioihin, pohtii Marttinenkin.
Monenmoiset taistelut. Näitähän politiikassa riittää. Matias Marttinen kertoo viime aikoina pohtineensa, missä kaikessa kokoomuksen kannattaa olla täysillä mukana:
– Meidän kokoomuksessa pitäisi valita ne taistelut, joita haluamme käydä. Olen miettinyt paljon sitä, että kun kokoomus on talousliberaali puolue, meidän pitäisi nimenomaan pystyä puhumaan oikeistolaisesta talouspolitiikasta ja jättämään ehkä toisaalla ne taistelut vähemmälle.
Heikkinen innostuu tästä:
– Minusta tässä tuli tosi viisasta puhetta, että pitäisi valita paremmin ne taistelut. Mutta olemmeko valinneet?
– Niin, se on hyvä kysymys, pohtii Marttinen ja muistuttaa samaan hengenvetoon myös pitkästä hallitusvastuusta. Tämä on merkinnyt sitä, että kokoomus on vedetty ”päivittäin, viikoittain” mukaan moniin keskusteluihin, joita puolue ei välttämättä luontaisesti koe omakseen.
Minkälaisia ovat turhat taistelut?
– Turhia taisteluita ovat sellaiset taistelut, jotka enemmän rikkovat kokoomuksen selkeän enemmistön sisäistä linjaa. Tarkoitan sellaisia kysymyksiä, joita esiin nostamalla voimme olla vakuuttuneita siitä, että ne todennäköisesti enemmän hajottavat kuin yhdistävät meitä. Tällainen voi olla esimerkiksi perhevapaauudistus, pohtii Heikkinen viitaten eriäviin näkemyksiin valinnanvapaudesta ja kiintiöistä.
Entä vaalimainos ”Autot kuuluvat teille”? Marttinen antaa ymmärtää, että tässäkin mentiin vähän samaan kategoriaan ja katsoo, että puolueen markkinointi teki mainoksen lanseeratessaan virheen.
– Vaikka tässä puhuttiin alueellisista kampanjoista, eihän nykymaailmassa mikään ole alueellista, kun tiedot ja kuvat liikkuvat sekunneissa eri puolille. Kun näin Rauman pohjoispuolella Eurajoella tällaisen kyltin, ymmärsin toki heti, mitä sillä haettiin. Se, mikä on todellisuutta maakunnissa, ei ole sitä välttämättä kasvukeskuksissa. Täällä Helsingissä pyöriessäni sain taas aika paljon negatiivista palautetta kyseisestä mainoksesta. Ihmiset eivät ymmärtäneet kokoomuksen viestiä, Marttinen kuvaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1558435585601{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”heikkinen-marttinen-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Jatkamme keskustelua Matias Marttisen taistelu-vertauksella. Sellaiset taistelut, jotka yhdistävät kokoomuslaisia – kiteytyvät esimerkiksi ahkeruuteen. Janne Heikkinen esittääkin blogissaan, että kokoomuksen pitäisi nostaa itsensä jalustalle ”ahkerien ihmisten puolueena”.
Heikkinen korostaa blogissaan myös, miten osatyökykyisten, kehitysvammaisten, heikosti kielitaitoisten mutta ahkerien maahanmuuttajien sekä erilaisten pienyrittäjien tulisi saada nykyistä reilumpi palkkio ahkeroinnistaan.
Heikkisen mielestä ”ahkerien ihmisten puolue” voisi ajaa radikaalia työn verotuksen alentamista ja jopa niin, että vuoteen 2050 mennessä visiona tulisi olla ”jopa työn verotuksen lakkauttaminen kokonaan ainakin pieni- ja keskituloisilta”.
Aika reipas ehdotus, miten realistisena Marttinen näkee tämän?
– Minusta tärkeää on kyllä tässä tilanteessa – jos olemme menossa oppositioon – heittää se kamreerin viitta pois harteilta ja ihan avoimesti pohtia, minkälaista Suomea haluamme rakentaa. On selvä asia, että työntekoa pitäisi verottaa nykyistä huomattavasti kevyemmin, koska työnteko on se, mitä me haluamme lisätä. Samalla kuitenkin myös yritysverotuksen puolella tulee olemaan tilanne, jossa yhteisöveroa pitäisi laskea voimakkaasti. Näen, että 10–15 vuoden päästä meidän yhteisöverokanta tulee olemaan jotain aivan muuta mitä se tänä päivänä on, korostaa Marttinen.
Keskustelu siirtyy tästä keskiluokkaisten ”himoverotukseen” ja samaan aikaan jaettavien tulonsiirtojen paradoksiin. Jos työn verotusta alennettaisiin selkeästi nykyisestä, joitain tulonsiirtoja voitaisiin vähintäänkin madaltaa, ellei kokonaan lakkauttaa.
Nuoret kansanedustajat hämmästelevät systeemiä, jossa varsinkin keskiluokkaa verotetaan ”todella rajusti” ja samaan aikaan heitä tuetaan toista kautta, jotta nämä ”pysyisivät hengissä”. Marttinen muistuttaa myös, miten asumistukea maksetaan jo yli kaksi miljardia euroa vuodessa ja ”kulmakerroin on ollut koko ajan nouseva” huolimatta parantuneesta työllisyysasteesta.
Heikkinen ja Marttinen ovat yhtä mieltä siitä, että sinipunahallituksen synnyn epäonnistuminen ja punavihervasemmistolaisen hallituksen ”ilmeinen tarve reivata talous- ja veropolitiikkaa vasemmalle” ovat avaamassa kokoomukselle ”valtavan hienon mahdollisuuden” profiloitua. Kirkastaa sitä omaa linjaansa talous- ja työllisyyspolitiikassa.
Mutta miten? Tätä kannattaa hetkeksi pysähtyä pohtimaan. Julkisen talouden kestävyysvaje, valtiovarainministeriön käppyrät, prosentit ja luvut – näitä kokoomus valtionhoitajapuolueena on korostanut. Mutta puhuttelevatko ne tavallista kansaa?
Janne Heikkisen mielestä vasemmistopuolueet ovat oikeistopuolueita monesti taitavampia kertomaan tarinoita. ”Tylsäksi matematiikkapuolueeksi” ei pidä kokoomuksen jäädä. Oppositiosta käsin ”pitäisi kertoa rohkeasti tarina siitä, minkälainen Suomi olisi, jos kokoomus saisi päättää”. Yrittäjien arjen ongelmat. Suomalainen holhous ja byrokratia. Näistä riittää varmasti ammennettavaa.
Optimismi on Heikkisen mielestä kokoomuksen vahvuus ja erottaa monista vasemmistopuolueista. Marttinen on samaa mieltä ja uskoo optimismin myös kantavan vahvasti tässä ajassa:
– Suomessa on minusta nyt valtava kysyntä tällaiselle toivon viestille. Vaikka ympärillämme tapahtuu paljon muutoksia ja osa ihmisistä menettää työpaikkansa rakennemuutoksen myötä, meidän pitää pystyä kertomaan, että meillä on ratkaisut tähän tilanteeseen. Miten me pystymme luomaan sellaista Suomea, jossa jokainen saa ponnistella ja menestyä, mutta samalla pidämme ihmisistä huolta.
Puhutaan lopussa vielä perussuomalaisista. Palataan Susanna Kosken näkemykseen, miten perussuomalaisista on tullut aito vaihtoehto perinteisille porvariäänestäjille. Talouspolitiikassa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kääntänyt kurssia oikealle. Puolue on sittemmin noussut myös mielipidemittausten ykköseksi.
Minkälainen uhka perussuomalaiset on kokoomukselle?
Sekä Janne Heikkisen että Matias Marttisen mielestä puolueiden välillä on edelleen isoja, perustavaa laatua olevia eroja eikä kokoomuksen ole syytä muuttaa kurssiaan.
– Usko edistykseen, kansainväliseen yhteistyöhön, voimakkaaseen länsiyhteistyöhön, eurooppalaisuuteen ja vapaakaupan kannattamiseen on aivan kokoomuslaisuuden ytimessä. Sillä janalla perussuomalaiset on aika lailla toisessa päässä, huomauttaa Marttinen.
Perussuomalaiset puhui vaalien alla lämpimästi menojen leikkauksista suhteessa verojen korotuksiin. Kun ”oikeistolaisen talouspolitiikan” pintaa raaputtaa, esiin tulee kuitenkin pian vahva protektionismi.
– Jos kaiken pitää olla sinivalkoista ja meidän Oltermanni on aina parempaa kuin sveitsiläinen juusto, siinä ei ole oikeastaan mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa, sanoo Heikkinen.
Matias Marttinen sanoo, että hänen on myös vaikea nähdä kokoomuksen hyötyvän tiiviimmästä yhteistyöstä oppositiossa perussuomalaisten kanssa:
– Valitsemme itse omat taistelumme ja pystymme tätä kautta kirkastamaan omaa linjaamme. Emme tarvitse siihen apupuolueita.
Haastattelu alkaa olla lopuillaan ja poistumme kahvilasta pihalle ihailemaan Eurooppa-päivän kunniaksi Eduskuntatalon oikeanpuolueiseen salkoon vedettyä EU-lippua.
Kokoomus on lähtenyt aina siitä, että kansainvälinen yhteistyö ja lännettyminen on vahvasti Suomen kansallinen etu. Olemme keskustelleet kahvilassa siitä, miten ”ääripäät” vetoavat ihmisiin. Eurovaaleissa on Heikkisen mielestä kokoomuksen paikka iskeä:
– Väitän, että polarisaatio hyödyttää kokoomusta eurovaaleissa vahvasti. Puolue tulee tekemään hyvän tuloksen, koska kokoomus on eniten Eurooppa-myönteinen puolue Suomessa. Kun on selkeästi jotain mieltä ja kirkas, ymmärrettävä näkemys, kansa yleensä sellaisesta palkitsee.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]