Verkkouutiset

Kokoomus ei tunnista puhetta kokoomuksen jakautumisesta

BLOGI

Kirjoittajan mukaan avoin keskustelu onnistuu ilman huonoa käytöstä ja tahallista provosointia.
Henna Virkkunen
Henna Virkkunen
Henna Virkkunen on europarlamentaarikko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuslaisille kulunut viikonloppu toi yllättävän käänteen, kun Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestariehdokkuudesta. Seuraavana päivänä puolueen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki lähti ehdolle kuntavaaleissa ja vielä yhden nukutun yön jälkeen Juhana Vartiainen lupautui pormestariehdokkaaksi.

Hyvä näin! Juhana on linjakas, humaani ja innostava poliitikko, josta Helsinki saa erinomaisen pormestarin. Turussa ehdokkaamme on osaava ja karismaattinen Minna Arve. Minna on kaupunginjohtajana joutunut pandemian aikana tiukkaan paikkaan, mutta johtanut tilannetta erinomaisesti. Tampereen kovan ehdokaskaksikon taas muodostavat Anna-Kaisa Ikonen ja Kalervo Kummola. Näistä ehdokkaista voimme olla ylpeitä ja iloisia.

Oma käsitykseni on, että kokoomuksen kenttäväen silmissä viikonloppuna Helsingistä roihahtanut linjakeskustelu on tuntunut hiukan kummalliselta. Vastakkainasettelua liberaalien ja konservatiivien välillä on hankala löytää esimerkiksi muista suurista kaupungeista – pienemmistä seutukaupungeista ja maaseudusta puhumattakaan.

Eroja kuten muissa puolueissa

Erilaisia näkemyksiä kokoomukseen toki mahtuu. En silti tunnista eroavaisuuksien olevan sen isompia kuin muissakaan suurissa puolueissa, eikä kokoomus ole nyt sen jakautuneempi tai erimielisempi kuin aiemmin. Keskustelua kokoomuksen arvoista, toiminnasta ja tavoitteista meidän on tietysti käytävä jatkuvasti. Tällainen keskustelu kuuluu terveeseen kansanliikkeeseen ja olen siihen itsekin useasti osallistunut.

Kokoomuksen ydinarvoihin kuuluu vapauden, vastuun ja demokratian ohella muun muassa sivistys, suvaitsevaisuus, välittäminen ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Näiden pohjalta meidän on toimittava niin puolueen sisäisessä kuin sen ulkoisessakin toiminnassa. Sivistyneeseen politiikkaan kuuluu aina arvokas ja toisia kunnioittava käytös. Jokaisella tulee olla lähtökohdistaan huolimatta yhtäläinen mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Minkäänlaista häirintää, syrjimistä tai kiusaamista ei pidä sallia.

Tämä on aina ollut tärkeää, mutta nykyisin ongelmat näkyvät heti. Perinteisen median kultakaudella puolueen edustaminen laajan ihmisjoukon edessä vaati ainakin jonkinlaista luottamusta puolueen muilta jäseniltä, mutta nykyisin lähes kenestä tahansa puoluejäsenyyttä liputtavasta voi tulla sosiaalisen median kaikukammioissa hetkeksi puolueen kuuluvin ääni. Näin on käynyt ihan viime viikkoina kokoomuksen lisäksi muun muassa keskustalle, kun puolueen aktiivi suhtautui ala-arvoisesti ahdistelukokemuksista kertoneeseen meppikolleegaani.

Tämä muutos asettaa kaikki puolueet uuden haasteen eteen. Yhdessä vaakakupissa painaa tarve sallia avoin keskustelu ja toisessa se kiistaton fakta, että politiikka on yhdessä tekemistä, joukkuepeliä ja yhteisiin arvoihin sitoutumista. Avoin keskustelu onnistuu kuitenkin ilman huonoa käytöstä ja tahallista provosointia.

Tätä kokomus tarjoaa oikeasti

Uskallan väittää, että kokoomusta kuntavaaleissa äänestävälle on tarjolla poikkeuksellisen hyvää kuluttajansuojaa: kokoomus haluaa kaikkialla Suomessa satsata koulutukseen ja sivistykseen, pitää verot ja menot kurissa sekä luoda kuntiin uutta elinvoimaa. Kokoomus on suurista puolueista ainoa, joka ymmärtää yrittäjyyden, elinkeinoelämän ja terveen talouden merkityksen hyvinvoinnin rakentajana.

Esimerkiksi vihreiden ja keskustan – perussuomalaisista puhumattakaan – kohdalla kuntataloutta koskeva linja on epäselvä.  Molemmat puolueet myös ajavat Suomeen sote-uudistusta, joka jättäisi kunnat valtaviin talousvaikeuksiin ja veisi niiltä kyvyn investoida. Puolueet puhuvat monista hyvistä tavoitteista, mutta ovat samanaikaisesti viemässä kunnilta mahdollisuudet niiden toteuttamiseen.

Lähdin itse ehdolle kuntavaaleissa kotikaupungissani Jyväskylässä. Olen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu, mutta kuluneella kaudella en istunut valtuustossa. Nyt suorastaan puhkun uutta intoa!

Olen työskennellyt Euroopan parlamentissa nyt seitsemän vuotta. Työn kautta minulle on syntynyt laajoja eurooppalaisia sekä globaalejakin verkostoja, jotka haluan tuoda vahvemmin rakkaan kotikaupunkini käyttöön. Jyväskylällä on ainutlaatuista huippuosaamista muun muassa tutkimuksen ja innovaatioiden alalla sekä vahva elinkeinoelämä, jossa olisi vielä nykyistä enemmän vientipotentiaalia.

Oma merkityksensä oli myös sillä, että Euroopan parlamentti on ollut jo vuoden valtaosin etätöissä, ja tästä jää parlamentin työhön varmasti myös monia pysyviä käytäntöjä. Ne helpottavat valtuutetun tehtävän täysipainoista ja sitoutunutta hoitamista.

Meille kokoomuslaisille käynnissä oleva viikko on yksi kuntavaalikevään tärkeimmistä. Meidän on saatava kaikkialla Suomessa liikkeelle vahvat kuntavaalilistat. Ne ovat avain kevään kuntavaalivoittoon ja kokoomuslaisten tavoitteiden edistämiseen kaikkialla Suomessa. Onko lähipiirissäsi joku, josta tulisi mielestäsi hyvä kuntapäättäjä? Oletko jo kannustanut häntä ehdolle? Voisitko itse antaa aikaasi ja panoksesi yhteisten asioiden hoitoon?

Suomalaiset kunnat tarvitsevat sitoutuneita päättäjiä, joilla on sydän oikealla.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)