Puoluekokous valitsi lauantaina kokoomusta vuodesta 2004 johtaneen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Kataisen seuraajaksi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Sunnuntaina varapuheenjohtajiksi valittiin lietolainen Anne-Mari Virolainen, kauhavalainen Janne Sankelo ja forssalainen Sanni Grahn-Laasonen.
Virolainen sai 653,8 ääntä, Sankelo 610,8 ääntä ja Grahn-Laasonen 602,2. Neljäs ehdokas, lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra sai 406,6 ääntä.
Lietolainen kauppatieteiden maisteri Anne-Mari Virolainen, 49, toisen kauden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja vuodesta 2010. Liedon kunnanvaltuustossa Virolainen on toiminut vuodesta 2005. Lisäksi hän toimii Varsinais-Suomen maakuntahallituksessa.
Virolainen valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 6 812 äänellä ja jatkokaudelle vuoden 2011 vaaleissa 10 041 äänellä. Hän oli ehdolla myös toukokuun EU-vaaleissa.
Kauhavalainen kasvatustieteiden maisteri Janne Sankelo, 47, on kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa Vaasan vaalipiiristä. Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi hänet valittiin kaksi vuotta sitten. Ennen valintaansa kokoomuksen puheenjohtajistoon Sankelo oli puoluevaltuuston varapuheenjohtaja vuosina 2010–2012.
Sankelo on toiminut Kauhavan kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013. Vuosina 1997–2004 hän oli Kortesjärven kunnanvaltuutettu ja vuosina 2005–2012 Vaasan kaupunginvaltuutettu. Sankelo on myös sivutoiminen maanviljelijä.
Forssalainen valtiotieteiden maisteri Sanni Kaisa Grahn-Laasonen, 31, on kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Grahn-Laasonen valittiin Forssan kaupunginvaltuustoon. Kaudella 2013–2016 hän on kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtaja.
Aikaisemmin Grahn-Laasonen on työskennellyt toimittajana, uutispäällikkönä ja Tukholman-kirjeenvaihtajana Iltalehdessä. Hän toimi Alexander Stubbin lehdistöavustajana tämän ulkoministerikaudella.