MTS:n tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät halua leikata puolustuksesta ja iso osa tukee myös määrärahojen korotuksia. Myös nykyinen asevelvollisuusmalli nauttii edelleen vahvaa suosiota.
– Meillä on käynnissä ja edessä merkittäviä materiaalihankintoja uskottavan maanpuolustuksemme turvaamiseksi. On arvokasta, että saamme tälle työlle vahvan tuen suomalaisilta tai itseasiassa se on ainoa mahdollinen tie edetä tässä näinä aikoina, kun kaikesta joudutaan säästämään. Omasta armeijasta ei suomalaiset halua nytkään säästää, kiittelee Timo Heinonen.
Maanpuolustustahto on kuitenkin viimeisen vuoden aikana laskenut. Heinosen mielestä on välttämätöntä huolehtia yhdessä siitä, että jokainen suomalainen kokisi jatkossakin oman kotimaansa puolustamisen arvoiseksi.