Arto Satonen arvioi, että keskustan mallin vaikutukset tulisivat yllätyksenä kuntalaisille.
– Keskustalaiset ovat unohtaneet kertoa, että maakuntamallissa kaikki kunnat joutuvat luovuttamaan sote-palvelunsa maakunnalle. Tämä koskee niin pieniä kuin suuriakin kuntia, huomauttaa Satonen.
– Esimerkiksi Sastamala, Jämsä, Rauma ja Forssa saisivat hyvästellä omien sairaaloidensa ja terveyskeskustensa kehittämistyön, jos niiden sote-palvelut siirrettäisiin maakunnan vastuulle, hän jatkaa.
Satonen ei pidä järkevänä keskustan esitystä, jonka mukaan nykyisiltä aluesairaalapaikkakunnilta vietäisiin mahdollisuus kehittää itsenäisesti tai yhdessä kumppanin kanssa oman aluesairaalan tai terveyskeskuksen toimintaa.
Satosen mukaan keskustan malli siirtäisi yhä suuremman osan arjen palveluiden päätöksistä kauemmaksi.
– Keskustan mallissa kunnille uhkaa jäädä pelkkä maksajan rooli, jossa ne vastaavat ainoastaan palveluiden rahoittamisesta. Kunnat ja vaakunat säilyvät, mutta päätösvalta karkaa, summaa Satonen.
Satonen vaatii keskustalta vastauksia siihen, kuinka kuntalaisten tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään käytännössä ilman, että nykyisin jo hyvin toimivia hoitomalleja ei tarvitsisi purkaa.