Kokoomuksen Satonen tyytyväinen velkaantumisen hillitsemisestä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen kiittää pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallitusta toimista Suomen talouden hoitamiseksi vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

Arto Satosen mielestä on merkittävää, että Alexander Stubbin hallituksen päätökset johtavat valtion velkaantumisen merkittävään laskuun ensi vuonna.

– Hallituksen päätösten johdosta valtion velkaantuminen laskee voimakkaasti. Tänä vuonna valtio ottaa uutta velkaa 7,4 miljardia euroa, mutta ensi vuonna enää 4,5 miljardia. Lisää toimia on tehtävä ensi vaalikaudellakin, jotta Suomen julkinen talous saadaan terveelle pohjalle. Vain siten suomalaisille voidaan järjestää tärkeät palvelut myös jatkossa, sanoo Satonen.

Hän muistuttaa, että Suomen talouden näkymät pysyvät heikkoina.

– Tässä tilanteessa on olennaista, että Suomen julkisesta taloudesta ja talouden uskottavuudesta pidetään kaikin keinoin huolta. On tärkeää, että budjettiriihen päätökset hyödyttävät ennen kaikkea Suomea, eivätkä mitään yksittäistä puoluetta tai ryhmää, toteaa Satonen.

Satonen painottaa, että Suomen talouden kestävyysvajeen korjaamiseksi rakennetoimien laittamista täytäntöön on jatkettava. Hän penää lisäpäätöksiä niin kuntien tehtävien purkamiseksi, sote-uudistuksen toteuttamiseksi kuin työurien pidentämiseksikin.

– Eläkeuudistuksen toteuttaminen pikaisesti on keskeinen kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Suomen julkisen talouden ja uskottavuutemme kannalta odotamme työmarkkinajärjestöiltä onnistumista uudistuksen valmistelussa, sanoo Satonen.

Mainos