Kokoomuksen Satonen: Tekemättä jättäminen on karhunpalvelus hyvinvointiyhteiskunnalle

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen ei lupaile helppoja aikoja kansalaisille eikä päättäjille.

– Joudumme tekemään sellaisiakin ratkaisuja jotka eivät ole suosittuja, Arto Satonen sanoi Varsinais-Suomen kokoomuksen piirivaltuuston kokouksessa Turussa tiistaina.

Hänen mukaansa vaikeidenkin ratkaisujen tekemisessä on kyse suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta.

– Jos nyt toteamme, ettemme voi tehdä yhtään mitään, se on suurin karhunpalvelus hyvinvointiyhteiskunnalle, Satonen sanoi.

Poliitikkojen tulisi hänen mielestään satsata erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten menestymiseen. Satosen mukaan Suomen talouden nostamisessa on avainasemassa kotimaisen työn kilpailukyky.

Vaatimukset lisäelvytyksestä Satonen torppaa joitakin täsmäelvytyshankkeita lukuun ottamatta.

– Esimerkiksi Turun telakan kaltaisiin projekteihin kannattaa lähteä mukaan, Satonen sanoi.

Hänen mukaansa on positiivinen asia, että Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg tekee selvityksen Suomen tilanteesta.

– Ruotsissa on tehty ratkaisuja, joilla kilpailukykyä on huomattavasti parannettu. Niitä ratkaisuja meidänkin olisi pitänyt tehdä, Satonen sanoo.

Mainos