Kokoomuksen Sarkomaa pitää uutta norppa-asetusta laihana

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsen Sari Sarkomaa olisi laajentanut saimaannorpan verkkokalastuskiellon jatkumaan heinäkuun loppuun asti. 

Uhanalaisen saimaannorpan ja erityisesti sen kuuttien suojelemiseksi säädetyt uudet kalastusrajoitukset Saimaalla astuivat voimaan viime perjantaina.

– Asetuksessa olisi mielestäni pitänyt ottaa paremmin huomioon se, että kuuttien kalanpyydyskuolleisuus on siirtynyt heinäkuulle ja että kuuttien kokonaiskuolleisuus kalanpyydyksiin suhteessa kannan kokoon ei ole oleellisesti vähentynyt. Verkkokalastuskiellon laajentamiselle heinäkuun loppuun olisi ollut ja on hyvin selkeät perusteet, Sarkomaa toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sarkomaa pitää välttämättömänä, että kokoomuksen vaatimuksesta asetukseen kirjattiin erillinen lausuma saimaannorppien elinolojen turvaamiseksi. Lausuma velvoittaa ministeriötä ja ministeriä jatkuvaan seurantaan ja tarvittaessa reagoimaan sekä palaamaan tällä kertaa norpan suojelun kannalta riittämättömäksi jääneeseen asetukseen. Lausuma johdosta on verkkokalastuskiellon laajentamiseen ja muihin lisätoimiin palattava, jos seurantaluvut niin näyttävät.

– Kalastus on suurin yksittäinen saimaannorpan kuolemia aiheuttava tekijä. Nyt asetukseen kirjattu lausuma on äärimmäisen tärkeä ja norppakannalle henkivakuutus. Hallitus tulee tarkastelemaan asetusta uudelleen, mikäli esimerkiksi pyydyskuolemien määrä kasvaa ja jäädään jälkeen saimaannorpan suojelustrategian mukaisesta kannan kasvusta, Sarkomaa kertoo..

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tänä talvena kuutteja on syntynyt enemmän kuin koko 35-vuotisen laskentahistorian aikana. Sarkomaa uskoo uutisen kannustavan kaikkia norpan suojelussa olevia tahoja jatkamaan työtä.

– Olen erittäin iloinen niistä uutisista, joita olen saimaannorpan pesälaskennoista saanut, sillä vielä vuoden vaihteessa pesäolosuhteiden kehitys näytti kehnolta. Onneksi pakkaset ja lumi pelastivat tilannetta huomattavasti parempaan suuntaan, Sarkomaa kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että koska verkkokalastuskieltoa ei heinäkuulle ulotettu, on kannan kehittymisen sekä pyydyskuolemien seuranta nyt äärimmäisen tärkeää.

Mainos