Puolitoistavuotista pilottihanketta tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa 1,8 miljoonalla eurolla. Myös työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalta voidaan osoittaa rahoitusta hankkeeseen sen työllistämisvaikutusten vuoksi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Raassina iloitsee hallituksen päätöksestä. Hänen mukaansa hankkeessa tulee näkymään suomalainen huippututkimus, eri yliopistojen neurotutkimusprofiilit sekä yritysten ja yliopistojen sekä yliopistosairaaloiden välinen yhteistyö.
Alueelliset vaikutukset Pohjois-Savolle ja Kuopiolle tulevat olemaan merkittävät.
– Neurokeskus on Kuopiolle tärkeä piristysruiske. Kaupungissa toimii suuri joukko terveysalan vientiyrityksiä, ja neurokeskus vahvistaa jo valmiiksi korkeaa osaamistasoa alueella. Keskus luo myös lisää alan työpaikkoja, mahdollistaa uusien yritysten syntymisen ja vahvistaa jo olemassa olevia toimijoita, Raassina toteaa.
Raassinan mukaan hankkeen myötä Suomella on entistä paremmat edellytykset kehittyä neurotieteiden edelläkävijämaaksi.