Kokoomuksen Sankelo: Metsähakkeen tuen kohdennusta vielä viilattava

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Janne Sankelo haluaa, että hallituksen esitystä metsähakkeen tuotantotuen kohdentamisesta viilataan vielä eduskuntakäsittelyssä.

Janne Sankelon mukaan puun käyttöä voidaan Suomessa lisätä merkittävästi, sillä suurimmassa osassa maata hakkuupotentiaali ylittää merkittävästi puuaineksen kysynnän.

– Metsäteollisuuden suunnittelemat uudet investoinnit ovat iso asia kansantaloudelle ja työllisyydelle, ne on saatava maaliin. Metsähakkeen tuotantotuen puolittaminen rankapuun osalta uhkaa kuitenkin mitätöidä toimijoiden jo tekemien investointien hyötyjä. Se ei ole kenenkään etu, Sankelo sanoo.

– Olen ymmärtänyt, että esityksen valmisteluvaiheessa on erilaisia näkökulmia pyritty hiomaan yhteen. Tämä työ näyttää kuitenkin jääneen kesken. Asiantuntijakuulemisen yhteydessä valiokunnissa on toimijoidenkin vielä istuttava yhteiseen pöytään, kokoomuksen varapuheenjohtaja jatkaa.

Sankelon mukaan alueelliset erot metsähakkeen käytössä ovat suuria.

Esimerkiksi pohjalaismaakuntien voimalaitoksilla rankapuuhake vastaa nykyisellään yli 50 prosentin osuutta voimalaitosten energiapuun kokonaiskäytöstä. Rannikkosijainti rajoittaa metsäenergian hankinta-aluetta. Kannot, latvusmassa ja pienpuu on alueella jo käytännössä täysimääräisesti hyödynnetty.

– Toivon, että eduskuntakäsittelyn aikana voitaisiin löytää ratkaisu joka paremmin huomioisi puun monet perustellut käyttömuodot. Kiinnittäisin huomiota tukitasojen lisäksi myös kasvavaan byrokratiaan, joka uhkaa jopa nyt esitetyn puolitetun tukitason käyttöä, Sankelo sanoo.

Lue myös: Loppuuko puu kesken? ”Minä en halua jäädä historiaan sinä ministerinä, joka…”

Mainos