Kokoomuksen Saara-Sofia Sirén kutsuu talkoisiin puhtaamman Itämeren ja rantavesien puolesta

Kansanedustajan mukaan rantojen ja vesistön roskaantuminen on yksi vaikeimmista Itämerta koskevista haasteista.

Kokoomuksen ympäristöverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Saara-Sofia Sirén kannustaa suomalaisia pieniin arjen tekoihin puhtaamman Itämeren ja rantavesien hyväksi. Yksi vaikeimmista haasteista on rantojen ja vesistön roskaantuminen, jonka vähentämiseksi muun muassa Pidä Saaristo Siistinä ry on toiminut jo kohta 40 vuoden ajan.

– Roskat, erityisesti muoviroska, aiheuttavat monenlaista haittaa meren herkille organismeille ja eliöstölle, tappavat eläimiä ja päätyvät lopulta omalle lautasellemme. Roskilla on myös muita vaikutuksia esimerkiksi ympäristön viihtyvyyteen, virkistysmahdollisuuksiin ja matkailuun jossa puhdas luonto on valttikorttimme, sanoo Sirén.

Sirén muistuttaa, että suurin osa roskista päätyy meriin jokia pitkin kauempaa. Kyse ei siis ole vain rannikkokaupunkien vaan koko Suomen asiasta. Siksi yhteinen Itämeremme tarvitsee Sirénin mukaan meidän kaikkien apua.

Kokoomus järjestää tulevana sunnuntaina valtakunnallisen rantojen siivouspäivän Itämeren tilan parantamiseksi. Puolue haastaa kokoomusyhdistykset, kuntavaaliehdokkaat ja kaikki suomalaiset talkootyöhön puhtaampien Suomen vesistöjen puolesta. Tempauksen tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen ja yhdistää konkreettinen ympäristötyö hauskaan ulkoilupäivään.

– Kokoomukselle puhdas Itämeri on tärkeä ja talkoopäivän kautta me haluamme olla mukana tekemässä tästä tavoitteesta totta. Samalla kannustamme kaikkia suomalaisia mukaan puhtaampien vesien puolesta, Sirén sanoo.

Mainos