Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaiden mielestä kahden porvaripuolueen – kokoomuksen ja keskustan – talouspolitiikasta löytyy eroja. Näin he arvioivat asiaa Nykypäivän haastattelussa:
– Kokoomus lähtee siitä, että luodaan syrjimättömät pelisäännöt. Keskustalainen lähtee perinteisesti siitä, että halutaan suojella tiettyjä toimialoja, alueita tai yrityksiä. Nykyisin nämä menevät usein sekaisin, ja esimerkiksi ministeri Anne Bernerin (kesk.) työtä arvostan suuresti, katsoo Elina Lepomäki.
– Meillä kokoomuksessa on vahva usko siihen, että kun annetaan markkinoiden toimia ja kilpailulle tilaa, se kantaa ja syntyy kestävää talouskasvua. Keskustalla on minusta sisäänrakennettuna usko valtion rooliin kaiken yritystoiminnan ja työllisyyden takaajana. Edelleenkin, arvioi Petteri Orpo.
Alexander Stubb sanoo, ettei katso politiikkaa ”suhteutettuna johonkin toiseen tai toista vastaan”.
– On tärkeää viestiä, mitä me kannatamme. Kokoomus uskoo toimintaympäristön verotuksen kannustavuuteen ja siihen, että ihmiset ja yritykset ovat itse kasvun tekijöitä. Talouspolitiikkamme perustuu elinkeinovapauteen ja reiluun kilpailuun. Kokoomus pitää aina viimeiseen asti kiinni julkisen talouden tervehdyttämisen tavoitteesta, Stubb katsoo.
Kokoomuksen toiminta ”mielikuvamarkkinointia”
Mikä on kokoomuksen tärkein arvo?
– Vapaus ja vastuu, katsoo Lepomäki
– Välittäminen. Se on hieno, laajakantainen asia, joka lähtee ihmisestä ja on hyvä ohje politiikan tekemiselle. Välittäminen on minusta myös sitä, että annetaan arvo ihmisen omalle, yksilölliselle päätöksenteolle, mutta samalla peräänkuulutetaan vastuuta itsestä ja lähimmäisistä, perustelee Orpo.
– Vapaus ja vastuu. Niihin yhdistyvät välittäminen ja mahdollisuuksien tasa-arvo, Stubb näkee.
Mikä muuttuu, jos sinut valitaan?
Lepomäen mukaan ”ensinnäkin tulee olemaan selkeä visio, mitä lähdemme tavoittelemaan”:
– Neuvotteluissa emme luovu tavoitteistamme heti. Ensisijainen asia kuitenkin on, että enää ei tarvitse hävetä olla kokoomuslainen. Voimme selvästi olla sitä, mitä olemme sen sijaan, että yritämme mennä mahdollisimman lähelle sosiaalidemokraattista tai keskustaoikeistolaista kompromissia.
– Johtaminen on sitä, että siirrämme keskiviivaa niin, että muut haluavat tulla meidän luoksemme. Kokoomuksen toiminta on yli kymmenen vuotta ollut mielikuvamarkkinointia. Hirveästi ei ole saatu aikaan, Lepomäki näkee.
Orpo lupaa myös muutosta:
– Kyllä varmasti paljon muuttuu. Vertailematta kehenkään, tämä lähtee omasta persoonastani ja tavastani toimia ja johtaa. Kokoomuksessa pitää olla selkeä näkemys siitä, missä olemme nyt ja mihin suuntaan olemme menossa.
– Olennaista on oikeasti ottaa ihmiset mukaan, hakea kentältä viisautta ja osaamista politiikan ratkaisuihin. Olen aito, minun on helppo puhua ihmisten kanssa ja saada heidät mukaan, Orpo katsoo.
Stubb nostaa esiin aatteellisen työn:
– Olemme puolueena keskittyneet vahvasti asioiden hoitamiseen ja liian vähän syvälliseen aatteelliseen keskusteluun. Jatkan toki asioiden hoitamista, mutta teen enemmän aatteellista työtä puolueen sisällä, esimerkkeinä periaateohjelma ja kokoomuksen juhlavuosi 2018. Haluan, että jokainen kokoomuslainen pääsee vaikuttamaan.
– Hallitustyöskentelyssä pitää päästä leikkausmoodista työllisyysmoodiin. Meillä on kunnianhimoinen työllisyystavoite, jonka toteuttamiseen tarvitaan uusia keinoja hallituksen budjetti- ja puoliväliriihessä, Stubb katsoo.
Toimittajat: Ilkka Luukkonen ja Satu Schauman