Kokoomuksen Pia Kauma: Keskusta arvostelee, mutta ei tarjoa ratkaisuja

Kansanedustaja huomauttaa, että heikko työllisyystilanne ei johdu hallituksesta.
Pia Kauma. STR / LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Pia Kauma. STR / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Pia Kauman mukaan keskustan välikysymyksessä nostetaan ansiokkaasti esiin aiheellisia huolia, mutta omat konkreettiset ratkaisut loistavat poissaolollaan.

Eduskunnassa käytiin tiistaina keskustelu keskustan jättämästä välikysymyksestä Suomen työttömyystilanteesta. Kauma piti kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Välikysymyksessä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Se ehkä kertoo siitä, keskustassakin tiedetään, että ajat ovat poikkeuksellisen haastavat. Valtion budjetin liikkumavaraa on todella vähän, eivätkä kaikki asiat ole omissa käsissämme. Mutta jos kritisoi hallitusta, pitäisi pystyä myös kertomaan, mitä tekisi itse toisin, Kauma sanoo tiedotteessa.

Kauma vaatii keskustalta suhteellisuudentajua tilanteessa, jossa Suomesta riippumattomat ulkoiset tekijät vaikuttavat vahvasti työllisyystilanteeseen.

– On rehellistä sanoa, että Petteri Orpon (kok.) hallituskauden kriisi on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Se alkoi täsmälleen neljä vuotta sitten, juuri tänä päivänä, 24. helmikuuta. Suomen sijainti aggressiivisesti ja arvaamattomasti toimivan Venäjän vieressä on saanut ihmiset ja yritykset varovaisiksi. Olisi kohtuullista, että keskustasta tunnistetaan tämä, Kauma sanoo.

Kauman mukaan hallitus ei ole jäänyt toimettomaksi, vaan on toteuttanut uudistuksia, jotka ovat välttämättömiä työllisyyden vahvistamiseksi.

– Työrauhalainsäädäntöä on uudistettu investointien houkuttelemiseksi Suomeen. Viennin kilpailukykyä on vahvistettu vientivetoisella palkkamallilla. Pk-yritysten työllistämistä on helpotettu usein eri toimin, kuten paikallista sopimista edistämällä, yhteistoimintalakia uudistamalla ja henkilöperusteista irtisanomiskynnystä madaltamalla. Ajatellaanko keskustassa, että nämä tekemämme toimet ovat syy vaikealle työttömyystilanteelle, Kauma kysyy.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallitus valmistelee kevään aikana lisää toimia työllisyyden vahvistamiseksi, kuten työttömyysturvalla opiskelun helpottamista 25-vuotiaiden kohdalla, määräaikaisten työsopimusten joustavoittamista sekä toimia naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi.

Kauma korostaa, että vaikeassa tilanteessa tarvitaan ratkaisuja, joissa tunnistetaan työttömyyden juurisyyt.

– Ei huolen toistaminen työllistä ketään. Suomi tarvitsee nyt tekoja. Hallitus tekee niitä joka päivä. Ja toivon, että oppositiolta nähdään samaa vastuunkantoa, Kauma päättää.

Mainos