Kokoomuksen Orpo: Työmarkkinasopu merkittävä askel talouden tervehdyttämisessä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo kiittelee työmarkkinaosapuolia keskitetyn palkkaratkaisun syntymisestä.

– Keskitetty palkkaratkaisu vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä muuten erittäin vaikeassa taloustilanteessa. Työmarkkinaosapuolet osoittivat neuvotteluratkaisulla, että Suomen talouden nostaminen kasvuun on meidän kaikkien yhteinen tavoite. Sitä meidän päätöksentekijöiden on arvostettava, Petteri Orpo sanoo.

Hallitus on päättänyt tukea keskitetyn palkkaratkaisun syntymistä omilla työllisyyttä vahvistavilla toimillaan, kun neuvottelutulos on syntynyt.

– Väylämaksujen puolittaminen, rataveron poistaminen ja kilometrikorvausten leikkausten peruminen ovat hallitukselta merkittäviä toimia, joilla on haluttu tukea palkkaratkaisun syntymistä ja kannustaa suomalaisia työntekoon, toteaa Orpo.

– Lisäksi hallitus on sitoutunut tekemään inflaatiotarkistuksen tuloverotukseen, jotta suomalaisten palkansaajien ostovoima turvataan, hän jatkaa.

Orpo muistuttaa, että keskitetty palkkaratkaisu alentaa työllistämisen kustannuksia. Valtionvarainministeriön arvion mukaan maltillinen palkkakehitys voi johtaa yli 15 000 uuden työpaikan syntymiseen.

Mainos