Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho kannustaa hallitusta ryhtymään järeämpiin toimenpiteisiin pääkaupunkiseudun asumisen kustannusten hillitsemiseksi.
Eurostatin tutkimuksesta käy ilmi, että helsinkiläiset pitävät kohtuuhintaisen asunnon löytymistä vaikeampana kuin monen muun eurooppalaisen pääkaupungin asukas. Pääkaupunkiseudulla on huutava pula osaavasta työvoimasta, mutta samanaikaisesti ihmisten on vaikea löytää asuntoja.
– Kunnianhimo pääkaupunkiseudun asuntopolitiikkaan suhteen ei vastaa nykypäivää. Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen vaati viikonlopun alla Suomenmaassa keskittymiskehityksen torjumista, vaikka taloustieteilijöiden parissa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että kaupungistuminen on kasvun elinehto. Kurvisen puheenvuoro ei ole edes ensimmäinen laatuaan hallituksen sisällä, jossa kaupungistuminen leimataan käsittämättömäksi uhaksi, Mia Laiho toteaa tiedotteessaan.
Laihon mukaan kuluneella hallituskaudella on tehty lukuisia tarpeellisia toimenpiteitä asuntotuotannon kasvattamiseksi, mutta ne uhkaavat jäädä riittämättömiksi.
Hän ehdottaa, että kehysriihessä päätettäisiin aloittaa toimenpideohjelmatyö, jolla tähdättäisiin asuntotarjonnan lisäämiseen sekä asumiskustannusten ja asumistukimenojen hillintään.
– Nykyisellään työntekijöiden löytäminen esimerkiksi palvelu- ja hoitoalan töihin on haastavaa, kun valitettavan suuri osuus alojen palkoista valuu asumiskustannuksiin. Tilanne ei voi jatkua näin. Toimenpideohjelmassa tulee kartoittaa muun muassa kaavoituksen nopeuttaminen, asuntojen sääntelyn keventäminen ja pitkäjänteisen tonttipolitiikan vahvistaminen.