Kokoomuksen Mia Laiho aloittaa kansanedustajana

Eduskuntaan nouseva Mia Laiho esitti valtakirjansa puhemiehelle perjantaina.

Eduskuntaan täysin uutena nouseva Mia Laiho aloittaa varsinaisen työn edustajana 5. maaliskuuta.

Mia Laiho on 48-vuotias sisätautien erikoislääkäri Espoosta. Hän toimii kotikaupungissaan kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä toista kautta.

Laiho siirtyy eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä Outi Mäkelän tilalle, kun hänet valittiin Nurmijärven kunnanjohtajaksi.

Laiho aloittaa perustuslakivaliokunnan varsinaisena jäsenenä sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä.

– Siirtymä on melkoinen lääkärin työstä kansanedustajaksi. Olo on tosin kotoisa, kun pääsen itselleni tutun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen pariin. Olen varma, että kokemukseni kentältä lääkärin työstä tulee erinomaiseen käyttöön arjen valiokuntatyössä sekä kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Perustuslakivaliokuntaan saapuvat lakipaketit käydään huolellisesti läpi. Sote-uudistus on merkittävin uudistus vuosikymmeniin, Laiho sanoo.

Laiho on erikoistunut Espoon valtuustossa sosiaali- ja terveydenhuollon kysymysten lisäksi koulutuspolitiikkaan. Hän on toiminut Etelä-Tapiolan lukion johtokunnan puheenjohtajana.

Mainos