Kokoomuksen Mäkelä: Valiokunnan lausunto mahdollistaa kuntauudistuksen etenemisen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä on tyytyväinen siihen, että kuntauudistus voi perustuslakivaliokunnan mukaan edetä.

Perustuslaki ei aseta estettä uudistuksen etenemiselle, kun kuntien tiedonsaannista ja riittävästä reagointiajasta huolehditaan.

– Mikäli eduskunta seuraavan viikon aikana hyväksyy lain, kuntarakennelaki saadaan suunnitellusti voimaan heinäkuun alussa. Tällöin viimeistään alkaa kuntien selvitysvelvollisuus kuntaliitosten osalta – useat kunnathan niitä tekevät jo nyt, Mäkelä toteaa.

Hänen mielestään on hyvä, että samassa yhteydessä hallitus aikoo kiirehtiä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan lain valmistelua.

– Näin ollen kuntarakenneuudistuksen lisäksi saamme myös sote-uudistuksen nopeammin käyntiin. Hallituksen on osoitettava sote-lain valmisteluun lisäresursseja. Sote-laki on saatava mahdollisimman pian valmiiksi, jotta Suomen kannalta tärkeimmät uudistukset rullaavat sujuvasti eteenpäin, Mäkelä vaatii.

Mainos