Kokoomuksen Mäkelä: Metropolihallinnon laajuus on kuntien omissa käsissä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä on tyytyväinen hallituksen rakennepäätöskokonaisuuden sisältämiin kunta- ja sote-uudistusta vauhdittaviin linjauksiin.

– On hyvä, että näissä isoissa uudistuksissa mennään nyt harppauksin eteenpäin, vaikka ratkaisut eivät olekaan helppoja. Tekemättä jättäminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, Mäkelä muistuttaa.

Hallitus linjasi, että jatkossa pakkoliitokset ovat kaupunkiseuduilla metropolialuetta lukuun ottamatta mahdollinen keino kuntaliitosten vauhdittamiseksi. Metropolialueella puolestaan otetaan käyttöön seudun yhteinen metropolihallinto, jolle siirrettävät tehtävä riippuvat kuntaliitosten merkittävyydestä.

Mäkelä hoputtaa käynnistämään metropolialueella kuntarakenneselvitykset.

– Kuntien käsissä on se, kuinka mittavasti ne haluavat siirtää päätösvaltaansa uudelle metropolihallinnolle muun muassa kaavoituksen saralla, Mäkelä sanoo.

Hänen mukaansa metropolihallinnon syvyys ja laajuus riippuu siis kuntaliitosten onnistumisesta.

– Tärkeää on huolehtia siitä, että metropolihallinnon päätöksentekomallissa alueellinen edustus toteutuu, hallinnosta ei tule raskasta ja byrokraattista, eivätkä tehtävät ole päällekkäisiä muiden alueellisten toimijoiden kanssa, Mäkelä sanoo.

Hänen mukaansa hallitus on oikeilla jäljillä myös keventäessään kuntien velvoitetaakkaa.

Mainos