Kokoomuksen Mäkelä: Lasten ja nuorten oltava mukana päätöksenteossa

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelän mukaan oppilaskunta-, nuorisovaltuusto- ja muu järjestötoiminta ovat tärkeitä vaikuttamisväyliä nuorille.

– Lapsen oikeuksien päivä nostaa esille monta teemaa lasten ja nuorten elämästä. Pidän itse tärkeänä lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia. Heidän on oltava mukana yhteisessä päätöksenteossa, aivan kuten kaikkien muidenkin ikäryhmien, Outi Mäkelä toteaa tiedotteessaan.

– Vaikuttaminen yhteisiin asioihin on mahdollista jo hyvin nuorena. Oppilaskunta-, nuorisovaltuusto- ja muu järjestötoiminta sekä aidot vaikuttamismahdollisuudet niissä ovat tärkeitä väyliä.

Tänään juhlittavan lapsen oikeuksien päivän johdosta sisäministeriö suosittelee yleistä liputusta. Liputuksesta saatavan palautteen perusteella sisäministeriön on tarkoitus päättää, ryhtyykö se toimenpiteisiin päivän merkitsemiseksi liputuspäiväksi kalenteriin, jolloin lapsen oikeuksien päivästä tulisi vakiintunut liputuspäivä.

Mäkelä kannattaa ajatusta lapsen oikeuksien päivän muuttamisesta liputuspäiväksi. Mäkelä pitää tärkeänä, että lasten oikeuksien sopimuksen kunniaksi on kansainvälinen merkkipäivä.

– Liputus on konkreettinen tapa juhlistaa lasten oikeuksien päivää. Pidän tärkeänä, että lapsiamme ja nuoriamme muistetaan omalla liputuspäivällä. Tänään salossa olevat liput ovat ilahduttaneet kovasti.

Mainos