TEM:n mukaan sekä työttömyyden että pitkäaikaistyöttömien määrän ennustetaan jatkavan kasvuaan. Pitkäaikaistyöttömiä on jo yli 100 000 henkilöä, jossa on noin 20 prosenttia kasvua vuoden takaiseen tilanteeseen. Työttömyyden pitkittyminen nousee tällä hetkellä etenkin koulutetuilla.
– Mitä pidemmän aikaa ihminen on työttömänä, sitä vaikeammaksi työllistyminen tulee hänelle. Kynnys päästä työnsyrjään kiinni kasvaa kuukausi kuukaudelta korkeammaksi. Siksi on tehtävä kaikki mahdollinen pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi ja katkaisemiseksi, Sanna Lauslahti toteaa tiedotteessaan.
Lauslahden mukaan valtio on luonut aktivointitoimiksi hyviä kannusteita. Palkkatuki on yksi tärkeimmistä toimista. Se on rakennettu siten, että mitä pidempään työllistetty on ollut työttömänä, sitä suurempi on korvausprosentti.
Lauslahti korostaa, että tuki on työnantajille merkittävä, koska se on noin 30–50 prosenttia palkkakustannuksista. Hänen mielestään tuki on tärkeä ennen kaikkea pitkään vailla työtä olleelle, koska se on niitä harvoja oljenkorsia, joiden avulla hän voi saada työpaikan ja päästä normaaliin arkeen kiinni.
Lauslahti muistuttaa, että pitkäaikaistyöttömän tärkeitä työllistäjiä ovat pienet yritykset ja yhdistykset. Esimerkiksi vapaaehtoisten varassa toimivilla yhdistyksillä ei ole pankkitilillä ylimääräistä rahaa, jolla maksaa tukityöllistettävän kaikki palkkakulut.
– Yhdistyksellä ja pienellä yrityksellä ei ole mahdollisuuksia odottaa palkkatuen maksamista useita viikkoja. Palkkatuen viivästys muodostuu äkkiä pitkäaikaistyöttömän työllistämisen esteeksi. Tällöin kaikki ovat menettäjiä – työtön ei saa työpaikkaa ja toimeentuloa, yhdistyksellä ei ole tekijää ja yhteiskunta maksaa työttömyyden kustannukset.
Lauslahden mukaan palkkaava taho joutuu tällä hetkellä odottamaan palkkatuen maksatusta viikko kaupalla. Tämän lisäksi useissa ELY-keskuksissa määrärahat ovat yksinkertaisesti lopussa jo tässä vaiheessa vuotta.
– Tilanne on sietämätön. Työllistämistukirahojen on tultava työllistävälle taholle viipymättä palkanmaksun aikoihin. Samoin tarvittaessa lisäbudjetissa on huolehdittava määrärahojen riittävyydestä loppuvuodelle. Työttömyyden hoidolla on aina hintansa. Yhteiskunnan rahoilla tulee mieluummin tukea työllistymistä kuin passiivista kotonaoloa. Aikaa ei ole odottaa.