Kokoomuksen Lauslahti ja Eestilä vaativat kaikkia keinoja koulukiusaamisen estämiseksi

Kaikki keinot on otettava käyttöön koulukiusaamisen estämiseksi, vaativat kokoomuksen kansanedustajat Sanna Lauslahti ja Markku Eestilä.

Sanna Lauslahti ja Markku Eestilä haluavat nostaa esille lainsäädännön korjaustarpeet ei pelkästään koulussa tapahtuvalle kiusaamiselle, vaan myös koulumatkalla ja netissä tapahtuvalle kiusaamiselle.

– Koulumatkalla koulualueen ulkopuolella tapahtuvaan kiusaamiseen ei koulun henkilökunta voi puuttua. Tämä on selvä puute lainsäädännössä. Vaadimme opetusministeriöltä pikaisia lainsäädäntötoimia tilanteen korjaamiseksi. Opettajalla tai rehtorilla tulee olla oikeus puuttua koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen. Yksikin kiusaamistilanne on liikaa, vaativat Lauslahti ja Eestilä.

Pahimmillaan kouluun lähtemisestä tulee painajaismainen tilanne.

– Kouluun tulee voida mennä ilman pelkoa, he toteavat.

Internetissä tapahtuvan kiusaamisen osalta Lauslahden ja Eestilän mielestä on syytä arvioida, miten ilmoitusvelvollisuutta koteihin pitäisi laajentaa, jos koulun henkilökunnan tietoisuuteen tulee netissä tapahtuva kiusaaminen.

– Paljon on vielä tehtävää niin kodeissa kuin eri ammattilaisten parissa, jotta kiusaaminen saataisiin estettyä. Ongelma ei ratkea pelkästään sillä, että koululle annettaisiin mahdollisuus selvitellä ja rangaista tilanteessa kuin tilanteessa, koska koulussakaan tapahtuneisiin tilanteisiin ei aina puututa riittävällä vakavuudella. Enemmän tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa korostuu myös poliisin rooli, linjaavat Lauslahti ja Eestilä.

He jättivät aiheesta kirjallisen kysymyksen asiasta vastaavalle ministerille, jossa vaativat selvitystä koulualueen ulkopuolella tapahtuvaan sekä internetissä esiintyvään kiusaamiseen.

Mainos