Etyjin yleiskokous on hyväksynyt kansanedustaja Pia Kauman (kok.) valmisteleman kannanoton Etyjin tulevasta roolista haastavassa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Poliittisen komitean raportoija Kauma näkee Etyjillä merkittävän roolin myös Ukrainan tilanteen ratkaisemissa.
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kesäistunto on parhaillaan koolla Bakussa. Armenianow.comin mukaan raportoijan nimi on Pea Kaouman.
Etyjin tavoitteena on päivittää ja uudistaa vuoden 1999 Wienin sopimusta. Uusia uhkia ovat esimerkiksi terrorismi, kybersodankäynti ja miehittämättömät lennokit. Keinot, joilla niitä voidaan käyttää rajatumpiin operaatioihin, ovat oleellisia modernille turvallisuuspolitiikalle ja vaativat uudenlaisia vastatoimia.
”Mahdolliset uudistukset voivat koskea valtioiden velvoitetta informoida toisia valtioita sotaharjoituksistaan, vahvistaa riskienhallintamekanismeja sekä päivittää aiempaa laajempaa lähestymistapaa turvallisuutta ja luottamusta vahvistaviin toimenpiteisiin”, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.
Kauman laatimassa päätöslauselmassa korostetaan Etyjin keskeistä roolia demokraattisten vaalien toteuttamisessa ja valvonnassa. Wienin sopimuksen uudistamisessa Kauma näkee eräänä haasteena eri valtioiden eriävät tulkinnat sopimuksista ja niiden yksityiskohdista.
”Esimerkiksi meri- ja rajavalvontaan liittyviä joukkoja ei ole kaikissa tapauksissa tulkittu saman valvonnan piiriin, johon asevoimat kuuluvat”.
Yhteistyöryhmä Ukrainan kriisiin
Päätöslauselmaan hyväksyttiin myös lisäys, jossa ehdotetaan erityisen parlamenttien välisen yhteistyöryhmän perustamista. Sen tehtävänä olisi edistää Ukrainan tilanteen rauhoittamista sekä tukea maata kriisin ratkaisemiseksi.
”On erityisen tärkeää, että sekä Venäjä että Ukraina hyväksyivät ehdotuksen. Ryhmän mandaatti ja jäsenet päätetään seuraavaksi ja Suomi on halukas osallistumaan ryhmän tärkeään työhön”, Kauma toteaa.
Päätöslauselmassa on kaikkiaan yli 20 ehdotusta, jotka koskevat tiedonvaihtoa ja valvontaa koskien myös sotaharjoituksia, nopean toiminnan joukkoja sekä valvontatoiminnan tehostamista.
Sveitsin puheenjohtajuuden aikainen aktiivinen rooli Ukrainan kriisin ratkaisussa saa kiitosta.
”Diplomaattisen ratkaisun löytäminen kriisiin on tervetullut. Etyj voi ja sen tulee ottaa aktiivinen rooli ratkaisussa, koska sen roolin välittäjänä voivat kaikkia osapuolet hyväksyä”.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maailman laajapohjaisin turvallisuutta käsittelevä alueellinen järjestö. Euroopan ja Keski-Aasian maiden lisäksi jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada. Parlamentaarisen yleiskokouksen näkyvin tehtävä on kansainvälinen vaalitarkkailu, minkä lisäksi yleiskokous antaa suosituksia ja ehdotuksia ministerineuvostolle sekä ottaa julkilausumillaan kantaa ajankohtaisiin politiikan tapahtumiin.