Kokoomuksen Heinonen: Varhaiskasvatuslain uudistamisesta ei saa luistaa

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on pettynyt siihen, että päivähoitolain uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi ei etene.

– Olen hämmentynyt, että asiaa ei löydy kevään eduskunnan työlistalta. Päivähoitolaki täytti viime keväänä jo 40 vuotta ja maailma on muuttunut sinä aikana paljon. Uudistamistarve päivähoitolaista varhaiskasvatuslaiksi on yleisesti tunnustettu ja tästä ei saa nyt luistaa, toteaa Timo Heinonen ja vaatii opetusministeri Krista Kiurua (sd.) tarttumaan toimeen.

Jo väistyneen opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) asettaman työryhmän esityksen pitäisi valmistua helmikuun loppuun mennessä. Valtioneuvoston oli määrä jättää asiasta lakiesitys Eduskunnalle kevätistuntokaudella 2014.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinonen vaatii hallitusohjelman mukaisesti opetusministeriä pitämään kiinni aikataulusta ja viemään tärkeän uudistuksen maaliin. Heinonen patistaa ministeri Kiurua tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan sovitusti kevään 2014 aikana.

– Laissa pitää turvata lasten oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen asuinpaikasta ja perhetaustasta riippumatta. Lisäksi myös osaavan ja koulutetun henkilökunnan riittävyys sekä asema pitää taata jatkossakin.

Heinosen mukaan tavoitteesta, jonka mukaan uusi varhaiskasvatuslaki tulisi voimaan 1. tammikuuta 2015, ei ole mitään syytä luistaa.

Mainos