Uusi omistaja on kansainvälinen alan yhtiö Trafigura. Uudessa omistusrakenteessa Trafigura omistaa 15,5 prosenttia osakkeista. Valtio jatkaa siten uudessa järjestelyssä edelleen enemmistöomistajana.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Eero Suutari on tyytyväinen valtion taloudellisen vastuun vähenemiseen kaivosyhtiössä. Hän uskoo myös edellisellä vuosineljänneksellä alkaneen hyvän kasvun jatkuvan yhtiössä.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Kaivos on merkittävä työllistäjä ja erittäin tärkeä koko Kainuun kannalta. Suutari kiittää Terrafamen johdon ja henkilöstön tekemää työtä sekä jaksamista kovan paineen alaisena.
– Jatkossa Terrafamen ykköstavoitteen on yhä oltava kaivoksen toiminnasta vesistöihin ja ilmastoon kohdistuvien ympäristökuormitusten pienentäminen, Suutari toteaa.