”Kokoomuksen arvoilla on selkeä kannatus nuorten keskuudessa”

Kokoomus sai eniten paikkoja Allianssin ja koulujen eduskuntavaalien yhteydessä järjestämissä Nuorisovaaleissa.

Yhdeksännen kerran järjestetyt Nuorisovaalit keräsivät uurnille yhteensä 59 403 nuorta, kun alle 18-vuotiaat nuoret äänestivät 630 oppilaitoksessa ympäri Suomen. Vaalit järjesti yhdessä koulujen kanssa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.

Nuorten valitsemassa eduskunnassa kokoomus sai paikkoja 43, keskusta 41, vihreät 30, perussuomalaiset 26 ja sosialidemokraatit 17.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Kosken mukaan vaalitulos osoittaa, että kokoomuksen arvoilla ja työlinjalla on selkeä kannatus Suomen nuorten keskuudessa.

– Vain äänestämällä vaaleissa tulevana sunnuntaina voi antaa valtakirjansa seuraavaksi neljäksi vuodeksi kokoomukselle, hän muistuttaa.

Tuhatkunnan puheenjohtaja Daniel Lahti arvioi, että nuoria puhuttelevat kokoomukselle tärkeät linjat, joiden mukaan emme voi velkaantua nuorten kustannuksella eikä koulutuksesta enää voida leikata.

Koski ja Lahti antavat erityisesti kiitosta kokoomuksen nuorille ehdokkaille, jotka ovat kiertäneet lukiolais- ja koululaispaneeleita ja tehneet arvokasta demokratiakasvatusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Myös varsinaisissa vaaleissa ennakkoäänestysprosentti on noussut, mikä antaa toiveita siitä, että nuori sukupolvi ottaa nyt lisää paikkoja eduskunnasta, he toteavat yhteisessä tiedotteessaan.

Lue myös:

Kokoomus suurin puolue nuorisovaaleissa

Mainos