Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen varoittaa liiasta optimismista suhteessa talousennusteisiin.
Uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ennusti tänään talouden kasvavan ennusteita nopeammin. Lintilän mukaan ennusteita kovempi talouskasvu taittaisi myös julkistalouden sopeutustarpeen.
Antti Häkkäsen mielestä perusteita asiantuntijoiden ennusteista irtautumiselle ei ole.
– Valtiovarainministeriön ennuste on hyvin samansuuntainen kuin kaikkien muidenkin suurten pankkien ja instituutioiden talousennusteet. On erinomaista, jos talous kasvaa sitä nopeammin, mutta pelkkien arvausten pohjalle on vaarallista rakentaa kestävää talouspolitiikkaa. Puoliväliriihen toimenpiteiden valmistelussa pohjana on syytä pitää VM:n ennustetta, Häkkänen toteaa tiedotteessaan.
Häkkäsen mukaan liiasta optimismista suhteessa talousennusteisiin on lähihistoriasta huonoja esimerkkejä, joita tämän hallituksen ei tule toistaa.
– Viime vaalikaudella erityisesti SDP halusi luottaa ylioptimistiseen talouskasvuun. Tämä hyydytti kyvyn tehdä työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistavia päätöksiä, Häkkänen muistuttaa.
Häkkäsen mukaan orastavaa talouskasvua tulee ruokkia jatkamalla hallitusohjelman mukaista suoraselkäistä uudistamista ja pitämällä kiinni erityisesti työllisyys- ja velkatavoitteista.
– Hallituksella on selkeä päämäärä Suomen kurssin kääntämisestä. Rohkeutta uudistamiseen tarvitaan myös kevään puoliväliriihessä. Flirttailu sillä, että kaikki tarvittava olisi jo tehty, on siksi ongelmallista. Jokainen kevään puoliväliriihessä tehtävä työllisyyttä lisäävä päätös vähentää kahden miljardin lisäsopeutuksen tarvetta.