Kokoomuksen Antti Häkkänen oppositiosta: Tahallista harhaanjohtamista

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkäsen mielestä Ylen torstainen kuntavaalitentti oli hämmentävää katsottavaa.

Antti Häkkänen toteaa Facebook-kirjoituksessaan, että ensinnäkin tentissä keskusteltiin lähes kaikesta muusta paitsi kunnille jäävistä tehtävistä eli niistä, joista kuntavaaleissa päätetään.

– Nyt olisi ollut paikallaan paaluttaa kuntien ja maakuntien tehtävät selväksi myös katsojille, mutta tämän Yle kyllä sähläsi täysin, hän kirjoittaa.

– Toiseksi, sote- ja maakuntauudistus valinnanvapausmalleineen ja rahoitusjärjestelmineen on monimutkainen kokonaisuus, johon liittyy valtava määrä yksityiskohtia. Vain populisti antaa kansalaisten ymmärtää, että yhä monimutkaisempiin asioihin olisi mustavalkoisia minuutin pikavastauksia tv-väittelyissä. Juuri tällaiset väittelyt suosivat populistien ”veronkierto yleistyy” ja ”sairaat alistetaan markkinavoimille” heittoja, Häkkänen jatkaa.

Kolmanneksi hän katsoo, että SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton palvelujen yksityistämiseen liittyvät väitteet ovat tarkoituksellista harhaanjohtamista.

– Palvelujen yksityistäminen tarkoittaisi julkisen rahoitusvastuun poistamista. Tällaista ei ole kukaan esittänyt. Jatkossakin palvelut rahoitetaan verotuksella, mutta kansalainen saisi nykyistä vapaammin valita julkisen, yksityisen ja esimerkiksi järjestön tuottamien palveluiden välillä, Häkkänen toteaa.

Hän huomauttaa, että palvelut ovat edelleen julkisia verorahoitteisia palveluja, vaikka yhä useampi kansalainen saisikin palvelua esimerkiksi yrityksen tai järjestön palkkalistoilla olevalta ammattilaiselta.

Neljänneksi, vasemmisto-opposition (Antti) Rinne, (Li) Andersson ja (Ville) Niinistö antoivat virheellisesti ymmärtää, että tällä hetkellä vain julkiset tuottavat sote-palveluja.

– Suomessa on jo nykyään paljon yrityksiä ja järjestöjä tuottamassa muun muassa lastensuojelun, vanhustenhuollon, mielenterveyskuntoutuksen ja terveydenhuollon laadukkaita palveluja. Yrityksissä ja järjestöissä toimivat ammattilaiset ansaitsevat saman arvostuksen kuin esimerkiksi kunnalla töissä olevat ammattilaiset. Näihin kannattaisi opposition puheenjohtajien käydä tutustumassa, Häkkänen kehottaa.

Mainos