Koko kunta-ala ilmoittanut lakoista

Työnantajan mukaan vaadittuihin palkankorotuksiin ei ole Suomella varaa.
Neuvotteluja jatketaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Neuvotteluja jatketaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Kunta-alan sopimusneuvottelujen keskeydyttyä ovat kaikki pääjärjestöt ilmoittaneet alkavista lakoista, vaikka mikään neuvotteluosapuoli ei ole ilmoittanut katkaisevansa neuvotteluja.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Julkisen alan unioni JAU ry ovat jättäneet lakkoilmoituksensa maanantaina. Tehy ry ja Super ry jättivät lakkoilmoituksensa jo viime viikon tiistaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää työtaisteluita tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa vastuuttomina.

KT sanoo joutuneensa aiemmin keskeyttämään kunta-alan sopimusneuvottelut, koska kaikki kunta-alan palkansaajajärjestöt olivat neuvotteluissa vaatineet suuria, ylimääräisiä palkankorotuksia.

– Vaaditut palkankorotukset ovat niin suuria, ettei Suomella ja suomalaisilla veronmaksajilla ole niihin varaa ilman, että hyvinvointiyhteiskunta vaarantuu, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Hänen mukaansa järjestöjen vaatimiin palkkaohjelmiin tarvittaisiin rahoitusta vähintään 12,4 miljardia euroa viiden vuoden aikana. Palkkaohjelmat nostaisivat työvoimakustannuksia 19,2 prosenttia viiden vuoden aikana. Tämä loisi tarpeen nostaa jokaisen palkansaajan veroja keskimäärin 871 eurolla vuodessa.

– Kunta-alan henkilöstö on palkankorotuksensa ansainnut. Odotimme malttia, harkintaa ja pelisääntöjen noudattamista neuvotteluissa. Työtaistelut heikentävät toteutuessaan suoraan kansalaisten palvelua ja luovat turvattomuutta, etenkin tässä epävakaassa maailmanpoliittisessa tilanteessa, toteaa Jalonen.

Lakkoilmoitukset keskeyttivät neuvottelut, joten neuvotteluja jatketaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. KT pitää ilmoitettuja työtaisteluita vastuuttomina ja vaarallisina yhteiskunnan toiminnoille. KT hakee lakkojen aloitushetkeen kahden viikon siirtymäaikaa työriitalain perusteella.

Sopimuskauden päättymisestä huolimatta sopimuksia noudatetaan niin sanotulla jälkivaikutuksella, kunnes uudet työ- ja virkaehtosopimukset on neuvoteltu.

Mainos