Keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastajan, veneisiin erikoistuneen Ari Tirkkosen mukaan suomalaisia veneenostajia rasittaa erityisesti kaksi yleistä ongelmaa: tiedon puute veneen huoltohistoriasta sekä epäpätevät myyjät.
– Yleisin kiistanaiheuttaja on puutteellinen tiedonvälitys liittyen veneen huolto- ja korjaushistoriaan. Käytettyä venettä ostaessa myyjä jättää epähuomiossa tai tahallaan kertomatta tärkeitä asioita veneen kunnosta, Tirkkonen sanoo.
Käytettyä venettä ostaessa kannattaa olla tarkkana siitä, että venettä ylipäätään on huollettu säännöllisesti.
Huoltokirja on venealalla vielä harvinainen, mutta se olisi paras tosite veneen asianmukaisesta huollosta.
Tirkkonen suosittelee, että kaikki veneen omistajat säilyttäisivät esimerkiksi kuitit huoltotoimenpiteistä, ja ostajan kannattaa kysyä niiden perään kauppojen yhteydessä.
Kaupat vaikka väkisin
Yleinen ongelma on myös se, että myyjä haluaa tehdä kaupat vaikka väkisin, riippumatta siitä, sopiiko vene ostajan tarpeisiin vai ei. Myös hinnoittelu voi tuottaa ostajalle päänvaivaa.
Tirkkosen mukaan käytettyjen veneiden hintapyyntö on usein liian kova uuteen verrattuna, varsinkin pienempien veneiden osalta.
– Ostajan kannattaa aina harkita tarkkaan, mihin käyttöön vene tulee ja vertailla vaihtoehtoja. Kun vene on tuotu käytettynä ulkomailta ja se on ollut runsassuolaisilla vesillä, joutuvat metalliosat korroosiolle alttiiksi, ja siellä, missä hiekka lentää, ovat taas ulkopinnat poikkeuksellisen rasituksen alaisina, Tirkkonen toteaa.
– On valitettavan yleistä, että myyjä vaikenee veneen vioista, joko puutteellisen asiantuntemuksen takia tai ihan vain myynnin edistämiseksi. Olen nähnyt lukuisia vastaavia tapauksia oman urani varrella. Paras hetki välttää tulevat ongelmat on ostohetkellä, Tirkkonen summaa.