Koivun siitepölyennusteet tarkentuvat uudella mallilla

Ilmatieteen laitoksen tutkija Pilvi Siljamo kehitti väitöskirjatyössään koivun siitepölyn päästön ja leviämisen ennustamista ilmakehämalleilla.

Väittelijän mukaan ilmakehämalleihin perustuvat siitepölyennusteet mahdollistavat sekä ajallisesti että paikallisesti aikaisempaa tarkemmat siitepölyennusteet sekä siitepölyn kaukokulkeumaepisodien ennustamisen. Ennen tämän mallin kehittämistä kauempaa leviävien siitepölyjen ennustaminen oli lähes mahdotonta.

Pilvi Siljamon mukaan siitepölyn leviämistä kuvaava malli voi olla avuksi myös monissa tutkimussovellutuksissa, esimerkiksi geenivirtatutkimuksissa tai arvioitaessa siitepölypitoisuuksia tulevaisuuden ilmastossa.

Koivun siitepölyä läheltä ja kaukaa

Koivu on tärkein siitepölyallergian aiheuttaja Pohjois-Euroopassa. Lähes joka kevät Suomessa havaitaan koivun siitepölyä jo ennen paikallisen kukinnan alkua. Toisinaan määrät ovat niin suuria, että ne aiheuttavat oireita allergisille.

Siljamo selvitti, mistä siitepölyä Suomeen kulkeutuu. Väitöksessä on kehitetty myös ilmakehämalleihin eli leviämismalleihin ja säänennustusmalleihin perustuva ennustussysteemi koivun siitepölyn päästölle, kulkeumalle ja pitoisuuksille Euroopassa.

– Yleensä siitepölyä kulkeutuu Suomeen muutamia päiviä, toisinaan jopa viikkoja ennen kuin koivut kukkivat Suomessa. Tyypillisesti tällainen kaukokulkeutunut siitepöly on lähtöisin etelästä Baltiasta, mutta todella korkeat pitoisuudet tulevat Venäjän laajoista koivikoista kaakosta. Joissakin harvemmissa tapauksissa pienempiä määriä siitepölyä voi kulkeutua Ruotsista, Puolasta tai jopa Saksasta saakka, Siljamo kertoo väitöstiedotteessaan.

Ilmakehämallien käyttö on uutta

Siljamon kehittämä siitepölypitoisuuksien ennustussysteemi perustuu aineen leviämistä ilmakehässä kuvaavaan Ilmatieteen laitoksen SILAM-malliin. Säätiedot siitepölyn päästön ja leviämisen laskemista varten malli saa säänennustusmalleista.

– Varsinainen haaste siitepölypitoisuuksien arvioimista varten olivat kuitenkin siitepölypäästön kannalta tärkeiden tekijöiden, kuten koivukartan laatiminen sekä koivun kukinnan alkamisen ennustaminen koko Euroopan alueelle, hän kertoo.

Lisäksi väitöskirjassa on kuvattu siitepölyn vapautuminen norkoista. Siitepölyn ennustussysteemin tulosten luotettavuutta ja koivun silmun ja lehden puhkeamishavaintojen edustavuutta on arvioitu Euroopassa.

Tutkija Pilvi Siljamon väitöskirja Numerical modelling of birch pollen emissions and dispersion on regional and continental scales trakastetaan perjantaina 22. marraskuuta Helsingin yliopistossa.

Mainos