Verkkouutiset

Koirat pitää ilmoittaa uuteen viranomaisrekisteriin. Kuvassa kääpiösnautseri Yoshi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Koiranomistajille tulee uusi maksu ensi kuussa – ”Aluksi pääpaino on neuvonnassa”

Jos koira vaihtaa omistajaa, se pitää ilmoittaa rekisteriin uudelleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koirat on ensi kuusta alkaen ilmoitettava uuteen koirarekisteriin, jonka toiminnasta vastaa Ruokavirasto. Rekisteri avautuu yksityishenkilöille 8. toukokuuta ja yhdistys- ja yritystoimijoille myöhemmin.

Koiran ilmoittaa rekisteriin koiran haltija. Ruokaviraston ylitarkastaja Terhi Jääskeläinen kertoo Verkkouutisille, että viranomaisella ei ole tiedossa, kuka koiran virallisesti omistaa, joten ilmoitus on sen henkilön vastuulla, joka koirasta huolehtii.

Maa- ja metsätalousministeriö on säätänyt koiran rekisteröintimaksun hinnaksi 10 euroa sähköisessä asioinnissa ja 19 euroa lomakeilmoituksen kautta tehtynä. Jos koira vaihtaa omistajaa, myös uusi haltija maksaa rekisteröinnistä, jotta maksut eivät kuormita pelkästään kasvattajia.

Osa koiranomistajista on vastustanut uutta maksua ja ihmetellyt miksi esimerkiksi Kennelliiton rekisteri ei riitä. Miten rekisteröinnin toteutumista valvotaan?
– Pelkkää merkintää ja rekisteröintiä ei aktiivisesti valvota. Virkaeläinlääkärit voivat eläinsuojeluvalvonnan yhteydessä tätä seurata, Jääskeläinen vastaa.

Hän korostaa, että esimerkiksi eläinlääkärivastaanotoilla rekisteriin kuulumista ei valvota.
Uudistusta edistetäänkin ensin neuvonnallisin keinoin.
– Neuvotaan ja ohjataan tähän uuteen asiaan, jotta tieto siitä lisääntyy.

Jääskeläisen mukaan tarkoitus on, että ihmiset, jotka ovat koiraa hankkimassa, ymmärtävät mistä sen ottavat ja että eläinten maahantuontia pystytään valvomaan. Tärkeä syy koirarekisterin perustamiselle on pentutehtailun kitkeminen.

Koirien mikrosirumerkinnän ja rekisteröinnin vaatimukset on säädetty asetuksella.

Tänä vuonna syntyneet koirat tulee ilmoittaa rekisteriin viimeistään kolmen kuukauden iässä tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle. Vanhempien koirien osalta määräaika päättyy tämän vuoden lopussa. Ulkomailta tuodut koirat on ilmoitettava rekisteriin viimeistään neljän viikon kuluttua saapumisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)