It-palveluyhtiö Cinia on lähtenyt liikenne- ja viestintäministeriön aloitteesta toteuttamaan Arctic Connect-hanketta, kertoo Rovaniemen kaupungin elinkeinojen kehittämisyhtiö Rovaniemen Kehitys.
Hankkeessa selvitetään mahdollisuudet rakentaa datakaapeli Koillisväylän kautta Euroopan ja Aasian välille. Valtion ohella Cinian omistajina ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja OP Ryhmä.
Koillisväylän datakaapelin reittisuunnitteluun ovat Rovaniemen Kehityksen mukaan sitoutuneet Rovaniemen ja Oulun kaupungit, Kainuun maakunta sekä paikalliset yritykset. Alueen kautta kulkevan kansainvälisen tietoliikenneyhteyden avulla alueet tavoittelevat uutta dataliiketoimintaa ja työpaikkoja.
Arctic Connect -hanke on osa Arktisen Neuvoston tavoitteiden mukaista yhteyksien parantamista arktisilla alueilla. Cinia on jo aiemmin suunnitellut ja toteuttanut C-Lion1-merikaapeliyhteyden Suomesta Saksaan. Nyt yhtiö selvittää Koillisväylän datakaapelia varten Etelä-Suomesta Kirkkoniemeen ja Murmanskiin suunniteltujen valokuituyhteyksien tämänhetkisen saatavuuden ja lisärakentamistarpeet.
– Toteutuessaan Koillisväylän datakaapeliyhteys pyöräyttää käsitykset keskuksista ja periferiasta ympäri. Norjan Kirkkoniemestä tulisi dataliikenteen uusi Marseille maihinnousupaikkana, jolloin sekä Lappi että Kainuu olisivat lähimpinä kansainvälisiä markkinoita, kertoo toimitusjohtaja Juha Seppälä Rovaniemen kehitys Oy:stä.
Toteutuessaan Arctic Connect -hanke yhdistäisi kolme maanosaa, joiden vaikutusalueella asuu noin 85 prosenttia maailman väestöstä. Suunnitelmissa on yhteensä kuusi kuituparia ja noin 18 000 kilometrin kokonaispituus.
Arctic Connect -hankeyhtiön tarkoitus on selvittää edellytykset Koillisväylän merikaapeliyhteyden rakentamiselle, teettää vaadittavat ympäristötutkimukset ja luvitusvalmistelut sekä pyytää urakointitarjoukset, joiden perusteella tuleva hanke voidaan tarkemmin budjetoida ja suunnitella.