Israelin elinkeinoministeri Naftali Bennettin mukaan neljän lapsen kuolema gazalaisella rannalla on kokonaan Hamasin syytä – eikä kyse ollut vahingosta.
– Mielestäni on kamalaa, että Hamas teurastaa omia lapsiaan tällä tavalla. En ikinä saattaisi omia lapsiani raketinheittimien viereen tietäen, että Israelin armeija todennäköisesti kohdistaa sinne iskuja, Bennett sanoi CNN:n haastattelussa.
Neljä 9–12-vuotiasta poikaa kuoli ja neljä haavoittui keskiviikkona, kun ilmeisesti Israelin merivoimat iski rannalle Gazan kaupungissa.
Bennettin mukaan Hamas toteuttaa omiin kohdistuvaa kansanmurhaa asettamalla naisia ja lapsia raketinheittimien viereen.
– Se, että lapset leikkivät rannalla, on epäolennaista, koska raketinheittimiä on kaikkialla – niin rannalla, sairaaloissa kuin kodeissakin.
Bennett kuvailee Hamasin toimintaa raukkamaiseksi ja kyyniseksi.
– Hamas pyrkii tapattamaan niin monta palestiinalaista kuin mahdollista, jotta he voivat huutaa muun maailman avukseen. Tämä on raukkamaista.
– Jos haluatte lähettää terroristeja taistelemaan Israelia vastaan, lähettäkää terroristeja, ei naisia ja lapsia.
Bennett katsoo, että jokainen valtio puolustautuu, kun sitä vastaan hyökätään.
– Jos joku ampuu sinua, silloin ammut takaisin. Jos se pelkuri piiloutuu lapsien taakse, lapsiin saattaa osua. Tämä koko selkkaus voi loppua hetkessä, jos Hamas lopettaa ampumisen. Heti kun he riisuvat itsensä aseista, me lopetamme hyökkäämisen.