”Kohtuuttomia, täysin järjettömiä” – Pelastuslaitosten säästösuunnitelmat halutaan jäihin

Valtiovarainministeriön edellyttämät ja sisäministeriön pelastuslaitoksille esittämät säästösuunnitelmat on syytä laittaa jäihin toistaiseksi, sanoo Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).

JHL:n mielestä sisäasianministeriön esittämä 13 miljoonan säästöesitys on kohtuuton pelastustoimelle, joka jo nyt toimii kustannustehokkaasti. Pelastustoimen osuus kuntien toimintamenoista ovat vuoden 2004 organisaatiouudistuksen ja alueellistamisen jälkeen vähentyneet, vaikka pelastustoimen suoritteet ovat lisääntyneet.

– Silloisten muutosten vaatimat investoinnit on juuri tehty, ja käytetyt rahat valuisivat hukkaan, Jarkko Eloranta sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa sisäasiainministeriön esityksen lähtökohtana on matkia poliisin uutta aluejakoa ja muodostaa vastaavat pelastustoimen alueet. Tämä tarkoittaisi aluepelastuslaitosten määrän vähentämistä 22:sta yhteentoista.

Elorannan mukaan ”uudelleenorganisointi olisi täysin järjetöntä” tilanteessa, jossa sekä kuntarakenne- että sote-uudistukset ovat täysin kesken. Pelastuslaitosverkon karsiminen vaarantaisi myös pelastuslaitosten roolin kuntien valmiussuunnittelun, varautumisen ja kriisijohtamisen tukemisessa.

– Kiireellisten terveyspalveluiden turvaamiseksi koko maassa on tärkeää, että pelastuslaitosten rakennemuutokseen palataan vasta isojen koko palvelujärjestelmää koskevien muutosten jälkeen, jotta asiaa voidaan tarkastella perusteellisesti, Eloranta toteaa.

JHL:n mielestä uudistus uhkaa myös kansalaisten perusturvallisuutta. Nykyisellään kunnat vastaavat pelastustoimesta ja pelastuslaitos toimii kiireellisen ensihoidon palveluntuottajana 72 prosentille maan väestöstä.

Pelastuslaitosten karsimisen lisäksi esitetään 3,3 miljoonan euron säästöjä tilannekeskusten perustamis- ja ylläpitokustannuksista.

– Esityksessä kuitenkin unohdetaan, että valtaosalla pelastusalueista on jo perustettu tilannekeskukset. Elorannan mukaan säästöjä niistä ei siis enää juurikaan syntyisi.

– Kokonaisuudessa säästötavoitteisiin ei esityksen mukaan voida päästä, mikäli tavoitteena ei ole irtisanoa henkilöstöä sekä heikentää pelastustoimen palvelutasoa ja siten kuntalaisten turvallisuutta, Eloranta sanoo.

Mainos