KL: Verottajan uutta OmaVeroa pidetään jopa ”täytenä sutena” ja ”raakileena”

Verotilin korvannut Verohallinnon uusi OmaVero kerää tylyä kritiikkiä, kertoo Kauppalehti.

Ensin OmaVeroon siirtyivät oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen, mutta lähivuosina miljoonat henkilöasiakkaat ja sadattuhannet yritykset käyttävät OmaVeroa. OmaVerossa oli tammikuussa noin 400 000 kirjautumista.

Lahtelainen ohjelmistokonsultti Aki Rinkinen teilaa OmaVeron tyystin.

– Pienyrittäjille OmaVero on täysi susi. Vanhassa Verotilissä yhden miehen yritykselle selvisi nopealla silmäyksellä, missä rahavirrat kulkevat. Uudessa systeemissä olen aivan pihalla tapahtumien kulusta, Rinkinen sanoo Kauppalehdelle.

Verotilin hyvin toimineet tiliotteet on korvattu yhteenvedoilla, jotka ilmestyvät vain kerran kuukaudessa.

– Verottajan edustaja kertoi minulle, etten ole uuden palvelun ainoa arvostelija, Rinkinen kertoo

Suomen Tilintarkastajat ry:n johtava asiantuntija Risto Ruuska on myös kuullut uudistuksen haitoista.

– Tilintarkastajan kertoman mukaan OmaVerossa kokonaisuuden hallinta on heikompaa kuin Verotilissä. OmaVerossa on yksittäisiä valikkoja, mutta kokonaisuutta ei saa näkyviin, kuten Verotilissä. Verotili oli verrattavissa pankin tiliotteeseen, sillä siitä näki yhdellä silmäyksellä kaikki tilitapahtumat, Ruuska sanoo.

Verotilissä pystyi myös esimerkiksi hakemaan verolajeittain verorästejä, mutta tätä mahdollisuutta ei enää ole.

Veroasiantuntija Juha Laitinen PwC:ltä puolestaan epäilee, että järjestelmä on otettu käyttöön raakileena.

KPMG:n taloushallinnon ja veroraportoinnin palveluista vastaava johtaja Erkki Tiitta toteaa lehdessä, että korot ja seuraamukset on liitetty yksittäisiin maksuihin, eikä niitä saa kuukausittain. Tämä vaikeuttaa kirjanpidon laatimista.

Mainos