KL: Suomalaiset ovatkin varakkaampia kuin ruotsalaiset

OP:n pääekonomistin mukaan Suomessa varallisuus on jakautunut tasaisemmin.
Helsingin Ullanlinnaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Helsingin Ullanlinnaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Sveitsiläispankki UBS:n uuden raportin mukaan keskivertosuomalainen aikuinen on ruotsalaista varakkaampi. Mediaanivarallisuuden vertailussa Suomi on sijalla 23 ja Ruotsi sijalla 24.

– Aika mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että täällä Pohjanlahden itäpuolella ei bruttokansantuote henkeä kohti ole koskaan ollut länsipuolta korkeampi 1600-luvulta alkavan tilastohistorian mukaan, kirjoitti OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen viestipalvelu X:ssä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heiskanen kertoo Kauppalehdelle, että varallisuuden vertailu eri maiden välillä on vaikeaa.

– Esimerkiksi Saksan varallisuuden keskiarvo henkilöä kohden on verrattain korkea, mutta mediaanissa Saksa häviää koko taulukosta. Tämä liittyy epäilemättä asuntojen omistamiseen, joka Saksassa ei ole niin yleistä kuin vaikka Pohjoismaissa. Se vaikuttaa varallisuuden jakaumaan, hän sanoo KL:lle.

Varallisuuden jakauma selittää Heiskasen mukaan myös suomalaisten nousua ruotsalaisten ohi mediaanivarallisuudessa.

– Suomessa varallisuus on jakautunut tasaisemmin, mikä johtaa siihen, että mediaanivarallisuus on korkeampi. Suuret varallisuudet ovat Ruotsissa keskittyneet harvemmalle joukolle. Jakautuman erilaisuus selittää sen, että varallisuuden keskiarvo on korkeampi ja mediaani samalla tasolla ja nyt Suomi jopa hieman edellä.

Poimintoja videosisällöistämme

 

 

 

Mediaanivarallisuuden vertailussa Suomi on sijalla 23 ja Ruotsi

 

Mainos - sisältö jatkuu alla

suomalaiset ovat maailman 23. varakkaimpia mediaanivarallisuudessa mitattuna.

 

Tuoreen UBS Wealth Reportin mukaan keskivertosuomalainen aikuinen on ruotsalaista varakkaampi. Aika mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että täällä Pohjanlahden itäpuolella ei BKT henkeä kohti ole koskaan ollut länsipuolta korkeampi 1600-luvulta alkavan tilastohistorian mukaan.

Mainos